2022 - Tuleeko tämä olemaan mun vuosi?

Heippa, en tiedä onko mulla lukijoita jäljellä näin pitkän tauon jälkeen. Oon kuitenkin liikuttunut kun näin, että mun paluuta tänne blogin puolelle on jopa toivottu <3 Luin äsken mun viimesimmäksi jääneen postauksen, mulla meni aika huonosti silloin. Minä, joka jostain kumman syystä haluaisin vain pitää kaikki toksisetkin ihmiset elämässäni, jouduin silloin lyhyen ajan sisällä luopumaan muutamasta ystävästäni. Ensin oli jo aiemmissa postauksissa puhuttu A:n tapaus. Yritin vielä idioottina käydä asiaa sopimassa jälkeenpäin jolloin mulle osottautui millaista kulissia A pitää, en halua avata asiaa enempää sillä pelkään yksityiskohtien paljastavan mut. Mutta sen verran voin sanoa että A oli aivan erilainen ihminen, millaisen käsityksen olin hänestä kuluneen vuoden aikana saanut. Yrittäessäni sopia asiaa (vaikka nyt tajuankin, että se olisi ollut hän kenen asiaa olisi pitänyt selvittää) hän yritti puhua mustaa valkoiseksi, kiistää sanomisiaan ja muutenkin yritti vierittää kaikkea minun syyksi...

 Sitten se toinen tapaus... Puhuin mieheni mokanneen viimeisimmässä postauksessa. Meillä menee nyt ja on mennyt kauankin jo hyvin, ja mun miestä enemmän siinä mokasi mun "ystävä"... "Ystävä" sai vain uskoteltua alkuun mulle asiat toisella tavalla. Tämä ystäväni nimittäin yritti päästä panopuuhiin mun miehen kanssa eräissä kotibileissä, joka ei onneksi lämmennyt vaikka ei mieskään 100 % viaton uhri ollut ja oli ollut pienessä flirtissä mukana. Mutta "kaveri" oli se joka aktiivisesti yritti ja yritti miehen kieltäydyttyä useasti. Ja mies oli se joka minulle kertoi, tämä kaveri ei olisi ikinä myöntänyt. Lisättäkööt, että tämä lumppu seurustelee ja on aikaisemminkin tyrkyttänyt itseään varattuna varatuille miehille. Julistaa ylpeänä olevansa "seksiaddikti" mikä ehkä selittäisikin sen, että kun hän saa vähänkin viinaa niin ei vaan kykene pitämään näppejään erossa, varsinkaan varatuista, miehistä. Luonnollisesti välit tuohon ystävään viilenivät. Kuvittelin kuitenkin, että voisimme olla vielä kavereita KUNNES tämä saatanasta seuraava kehtasi uhriutua koska olen kertonut hänen "kännisekoilusta" yhteiselle ystävällemme. Sen olisi pitänyt kuulemma pysyä meidän välisenä. Alkoi vielä kiristämään, että hänkin voi nyt levitellä minun salaisuuksiani. Eli loukattuaan ja satutettuaan minua, saadessaan mun parisuhteen rakoilemaan ja yrittäen vielä tahallaan sabotoida sitä vääristelemällä minun sanomisiani, hän kehtasi vielä käyttäytyä kuin se, että purin sydäntä toiselle ystävälleni, olisi ollut monin verroin pahempi teko kuin se mitä hän teki ja tekee edelleen. Näinollen mun elämässä on sekä tämä luntun että A:n jättämä aukko, mutta se ei tunnu edes pahalta. A:ta kohtaan en tunne enään mitään. Mutta lumppua kohtaan tunnen edelleen paljon vihaa. Ja tuntuu jotenkin helpottavalta purkaa sitä vihaa tänne. 

 Sain myös viimevuoden puolella lopetettua lääkkeet. Mulla oli SSRI lääkitys, joka teki musta tyhjän. En tuntenut mitään ja se tuntui pahemmalta kun suru. Siispä hiljalleen annosta tiputtaen hankkiuduin niistä eroon. Mutta te ketkä lääkkeitä syötte, älkää tehkö niinkuin minä joka ominpäin meni lääkkeet lopettamaan. Tiedostan, miten typerää se oli mutta en voi väittääkkään etteikö nyt olisi parempi olla. Olen ollut kk ilman ja se sumupilvi aivoista on hälventynyt, vihdoin...

Nyt asiaan eli siihen mitä tämä blogi koskee eli laihtumista. En ole vahtinut syömisiäni, olen ahminut ja paastonnut. Syönyt stressiin, suruun ja jopa iloon. Olen varmasti painavimmillani, ehkä. Voin fyysisesti aika huonosti ja tuntuu kuin jokainen kilo tukehduttaisi ja kiristäis kurkussa. Nyt lähtee yritys numero 4574573 paremmista elintavoista käyntiin. Haluaisin tehdä tämän maltilla ja terveellisesti. Toisaalta haluan riutua nälästä ja juosta itseni tajuttomaksi. Aion kuitenkin aloittaa niinsanotusti pienillä panoksilla. Alkoholi minimiin ja terveellistä kotiruokaa vähän rajottaen annoskokoja. Ehkä hyvinvoinnin lisääntyessä saisin motivaatiota radikaalimpiin toimiin. Niin ja yritän päivittää blogia aktiivisesti. Huom YRITÄN

Pettymyksiä ja tuloksia

Mun piti päivittää tänne lisää kuulumisia mut elämä potki taas hetken päähä. Mun mies mokas melkein pahimmalla mahollisella tavalla jota en viitti enempää tässä avata. Yritän oikeestaan unohtaa koko jutun ja yritetään alottaa alusta. 

Mutta tosiaan viime ma alotin taas uudestaan tarkailemaa mitä suuhuni laitan ja yritän oppia pois ahmimisesta. Painoo on tippunu 4.7 kg. Olin pari päivää ketolla, mutta lopulta en vaa jaksanu sitä päänsärkyä ja väsymystä. On se paino näin normiruokavaliollaki tippunu ja oon pysyny energisenä. Ostin kans jotai mega fat burner pillereitä, katotaan onko ne ihan huuhaata. 

Jatkan paremmin syömistä alle oman kulutuksen ja yritän käydä paljon pitkillä lenkeillä. Tuun vaikka ens viikolla päivittää painoa ja kuulumisia 💜 

Mun pää räjähtää tästä kaikesta

Oon ollu kadoksissa täältä blogin puolelta. Oon vaa yrittäny olla positiivinen ja nauttia kesästä. Tässä kesän aikana muutettiin miehen kanssa uuteen kotiin mutta paljoo muuta ei tullu loppujen lopuksi tehtyä. Oon toki syöny ja lihonu. En vaan tiedä paljonko kun vaa'asta on patterit loppu. 

Viimeaikoina on gapahtunut kaikenlaista joista paino on ollut pienin murhe. Yks sekopää narkkarimuija alko levittelemään musta perättömiä juoruja ja uhannut hakata kun näkee mut ens kerran. Enpähän tiedä miksi kun en ees sen kanssa pyöri samoissa piireissä.. 

Mulla kai meni välit A kanssa. Blogin oikeelta reunalta löytyy ainakin jonkin sortin info keitä nää ihmiset on keistä käytän vaan alkukirjainta, mutta kännykällä selaaville ja oikeestaan kaikille selvennän vielä että kyseessä oli mun kaveri jota kadehdin aivan kauheesti. Tietty ns hyvällä tavalla. Mutta nyt hän on saanut musta tarpeekseen kai. Selityksenä se, että vietän aikaa ihmisten kanssa joista hän ei pidä. En ala kuitenkaan valikoimaan porukkaani kenenkään muun pillin mukaan joten ompahan yksi kaveri vähemmän sitten. 

Kerroin mun yhestä kaverisotkusta tässä joten lukekaa alkutilanne sieltä. Tosiaan oon lähentyny L kanssa ja ollaan taas kavereita. S ei tästä tiedä ja kuulee joskus kun mulla on taas energiaa käsitellä turhaa omistushaluisuutta. L on myös kova laihduttamaan ja jojoilemaan sen kanssa niinku mä ja päätettiin alkaa tsemppaamaan toisiamme. Se alotti jonkun dieetin ja mä keton. Päivittelen tänne sitten kuulumisia. Laihdutusta helpottaa tosi paljon kun joku auttaa siinä. Haluan laihtua 10 kg lokakuun alkuun mennessä, onkohan se liian "kova" tavote? 

-2,4 kg

Hyvää Helatorstaita! Kesä on tainnu virallisesti alkaa, istun tällä hetkellä takapihalla. Kesä tuo myös mukanaan varjopuolia, ei oo mukavaa viettää helteitä pitkissä housuissa ja pahimpina päivinä myös pitkähihasessa. Mun keho on nii ruma et haluan piilottaa sen, mieluiten istua vaan sisällä piilossa kaikilta. 

Kävin viimein vaa'alla. On tääkin kai positiivista, right? Oon syöny tähä mennessä makaroonia ja raejuustoa josta tuli yhteensä 500 kcal. Yök. Helteellä on se hyvä puoli, että tekee vähemmän mieli syödä. Mulla kun tätä rasvakerrosta on lämmittämässä niin mulla on nyt oikeen extra kuuma. Mun laihalla avomiehellä on taas sopiva. Lisää syitä olla laiha, ei tarvis puuskuttaa ja hikoilla ku joku sotanorsu tuolla. 

Ehkä tästä on hyvä jatkaa...

These people don't care about you.

Mä en kestä tätä enää. Tuun yleensä töistä kotiin väsyneenä. Kun pitäisi lähteä kauppaan hakemaan jotain järkevää kokkailtavaa, niin en jaksaisi ja tarvitsisin perseelle potkimista. Tai jos asuisin yksin, en kyllä menis kauppaan ollenkaan. Mutta koska mun mies eli M kuitenkin haluaa syödä, niin on pakko mennä kauppaan. Mutta tosiaan, joskus tuun tosi väsyneenä kotiin ja en jaksaisi. Silloin M pitäisi potkia mua perseelle, ei todellakaan mennä hakemaan hesestä ruokaa meille.. Hakisi edes vain itelleen, mutta ei. Se tuo kasapäin mullekkin jotka mä itsekurittomana paskana syön. Ja koko seuraava päivä menee itseään vihatessa. Se toi eilenkin paskaa, ja sitä edellisenä päivänä. Miksei se voi uskoa, että mä kärsin tämänkokosena. Mun on oltava alle 50 kiloa joku päivä tai saatava sitten lopettaa mun kärsimykset. Enkö mä voisi sairastua anoreksiaan... Onko sillä joku salajuoni, että se lihottaa mua koska sillä on joku lsäkifetissi? Vai pelkääkö se, että kun olisin laiha ja kaunis niin muutkin miehet kiinnostuisi... Joka tapauksessa se tekee mulle vaan pahaa. Kun asuisin yksin, pääsisin rajottamaan syömisiä kunnolla.

 

Kattokaa kuinka paljon mulla on repsahduspäiviä...

 Mun päässä ruuasta on aina saanut lohtua. Haluaisin kääntää mun ajattelutavan niin, että ruoka ei tuo lohtua vaan on vihollinen. 

Mitä teen, miten pystyn välttämään houkutuksia... M ei selkeesti aio auttaa mua olemaan iloinen. Kukaan ei halua mun parasta. Oon tosi väsyny.

Possu söi heseruokaa

Tein äsken thinspo postauksen, mutta haluun vielä kirjotella itestäni. Tässä on nyt tapahtumassa (ehkä) isoja juttuja, mutta niistä kerron myöhemmin. 

Oon Yazion avulla vahtinu mun syömisiä, aion viikottain tiputtaa kalorimäärää 50 kalorilla. Haluun välttää sen, että järkky nälkä iskee koska mun itsekuri on ihan olematon. Sunnuntaista tulee todennäkösesti joka viikkoinen punnituspäivä. En useemmin voi kurkkia painoa, koska se lisää stressiä. Ja stressi ei oo laihduttaessa hyvästä.

Kuten näkyy, eilinen meni vituiks... Muna kehon pitäis kuluttaa pelkästää levossa 2500 kcl että sikäli en mokannu nii pahasti... M ei enää muistanu, että oon dieetillä ja toi ruokaa hesestä.. 

Miksi en pysty parempaan? 

Thinspoa #2

Tarviin motivaatiota. Ja jos tekin tarviitte niin tässä teille sitä. Laitan tän sivun suosikkeihin, että voin tulla selaamaan aina heikkoina hetkinä.

Täällä taas, let's do this.

Perjantaina on mun työkaverin viimeinen päivä. Oon päässy pahimmasta pettymyksestä yli ja oon tavallaan alistunut tähän kohtalooni, kuulostaapa masentavalta :D Uskon, että kaikki tapahtuu syystä. Tällekin on joku syy varmasti. Ainakin tää ns. itsenäistää mua täällä työpaikalla, koska en voi turvautua siihen toiseen. Tääkin aamu ei lähtenyt niin tahmeesti käyntiin kun yleensä. Ehkä tästä se lähtee.   

Muistakin ihmissuhdesotkuja on mahtunu lähiviikoille. En ole varmaan koskaan puhunut blogin puolella eräästä välirikosta mikä tapahtui hieman yli vuosi sitten. Mulla ja mun hyvällä kaverilla S oli kolmen tiivis porukka erään tytön kanssa, käytän hänestä nimeä "L" Mä. S ja L oltiin siis tiivis porukka, jota tosin varjosti L oikuttelu ja välillä jopa tosi toksinen käytös ja mun ja S yhteys jota L ei vaan tajunnut. Tommosten "kolmen koplien" dynamiikka on muutenkin yleensä aina hankalaa. Aina on se, joka jää kolmanneksi pyöräksi. L siis oiukutteli ja kiukutteli. Lopulta erään riidan päätteeksi, jonka L aloitti, päätettiin että hän saa itse tulla selvittämään sotkemansa asiat ja niin meidän ystävyyssuhde katkes koska hän ei tullut. Jatkettiin elämää eri suuntiin, kunnes hän viikko sitten laittoi viestiä. Hän oli joutunut vihdoin katsomaan peiliin ja tajunnut, että hänen käytöksensä oli meitä kohtaan väärin. Annettiin S kanssa anteeksi, mutta S ei ole valmis jatkamaan ystävyyssuhdetta. Mä voisin ajan kanssa jopa taas harkita olevani tekemisissä hänen kanssaan. S ei ole tästä mielissään. Hän on leimannut L narsistiksi eikä usko, että anteeksipyyntö on vilpitön. Itse taas haluan uskoa kaikista hyvää ja antaa toisen mahdollisuuden. S ilmoitti, ettei hän hyvällä katsoisi jos alkaisin kaveeraamaan L kanssa, ja sanoi että häntä ahdistaa mun ja L viestittely. Mitä tässä tilanteessa tehdä? Olen nyt keskustellut ns salaa L kanssa, sovittiin jopa että voitaisiin kahvitella joskus. En aio pakottaa S olemaan L kanssa tekemisissä, hänen ei tarvitse jos ei halua. Mutta hän tuntuu kuvittelevan, että hän voi määrätä minua ja mahdollista kaverisuhdettani L kanssa. Mitä tässäkin tapauksessa pitäisi tehdä?

Kävin pitkästä aikaa vaa'alla. Kuten kerroin, oon koko mun masennusjakson ahminut. Paino on nyt noussut korkeimpaan lukemaan, mitä oon nähnyt. 141 kiloa. Sata-vitun-neljäkymmentäyksi. Miten... Oon nyt tän viikon ollu kunnolla, syönyt terveellisesti, mutta liikaa... Pitää vähentää rajusti. Onneksi urheilukärpänen on myös purrut mun miestä eli M. M on nyt kannustanut mua ja pitänyt lupauksestaan kiinni olla tuomatta mitään paskaa kaupasta. Jossain vaiheessa otan "startiksi" vähintään 2 viikon keton. Keto on ollut aikamoinen oikotie onneen ennenkin. Vinkkejä syömisen vähentämiseen saa antaa, miten saisi itsensä tuntemaan kylläiseksi pienemmillä aterioilla. Vai pitääkö mun kestää nälkää. 

Mun mieli kuohuu ku ravistettu kuoharipullo

Ekaks, paino on varmaan palannut siihen mitä se oli ku "alotin" Kaikki se (joskin pieni) edistys valu hukkaan. Onhan näitä tekosyitä: salit kiinni koska korona. Kaamosaika pahensi masennusta, huono sää ulkona yms yms. Jos jossain oon hyvä niin tekosyiden keksimisessä... Käykö teille niin, että just kun elämä alkaa tuntumaan elämisen arvoselta ja alatte nousemaan sieltä loputtomasta suosta, jokin tai joku lyö teijät takasin niin syviin pohjamutiin, ettei sieltä hetkessä taas nousta. Mulle nimittäin tuntuu aina käymään niin. Olin loppusyksystä tähän alkukevääseen aika synkissä vesissä. Yritin jopa avata ranteet, mutta epäonnistuin siinäkin. Sain kyllä vähän raapastua valtimoa, koska verta pulppusi ku suihkuläheestä, mutta koska kirjotan tätä postausta nyt en todistetusti onnistunut kunnolla. Tosiaan tossa yli kk takaperin, kun valon määrä lisäänty ja lumi alko sulaa niin tuli kevättä rintaan mullekkin. Mutta se ilo loppu lyhyeen. Koiralla todettiin märkäkohtu ja sitä piti viedä leikattavaks ja pelkäsin, että se kuolee. Myös seuraavan viikon siitä pelkäsin, että se saa jotain komplikaatioita ja kuolee. Kun taas vihdoin asiat alko rullaamaan ja stressi koiran voinnista hiipu, työkaveri tiputti pommin. Hän aikoo ehkä vaihtaa työpaikkaa. Selvennyksenä, että oon jotenkin tosi kiintynyt tähän henkilöön, vaikka en sitä hänelle kehtaa näyttää. Samana aamuna ajoin peurakolarin, joka sinetöi sen työkaverin päätöksen vaihtaa työpaikkaa. Auton sain halvalla takasin kuntoon, onneksi. Mutta nyt suren valtavasti sitä, että hän vaihtaa työpaikkaa eikä varmaan enää nähdä. Hän viihtyy turhan hyvin kotona enkä kehtaa vongata häntä viettämään aikaa. Musta tuntuu, että aina kun tykästyn johonkin tyyppiin, niin se tyyppi napataan pois mun elämästä... Tuntuu ettei mulla oo mitään kontrollia mihinkään, ei ees syömisiin. Haluisin alkaa taas pelleilemään syömisten kanssa ja syödä mahdollisimman vähän. Pitää alottaa varmaan annoskoon puolittamisesta ja juoda neljä litraa vettä päivässä.

Olipahan taas viikonloppu. Kova känni, draamailua ja ahmimista. Ja vähän ahdistusta. 8/16 dieetti jatkuu taas ja kestää ainakin perjantaihin, oon päättänyt että viikonloppuisin saan vähän enemmän löysäillä, tosin en liikaa. Oon alkanu pohtimaan mun elämää. Oon miettinyt jos uskaltaisin laittaa elämääni siinä mielessä kuntoon, että uskaltaisin varata lääkäriajan ja alkaa vihdoin purkamaan tätä sotkussa olevaa lankakerää. Mä oon jo pitkään epäillyt "sairastavani" jotain keskittymisvaikeutta. Oon pitkään miettinyt johtuuko tää ahdistus ja masennus siitä. Jos tää kaikki johtuisikin siitä, en olisi maailman ensimmäinen enkä viimeinen henkilö, jonka masennus olikin vain hoitamaton ADHD/ADD. Mun lähipiirissä on yksi tämmöinen henkilö, hän on taas "normaali" kun saatiin oikea lääkitys ja diagoosi. Pelkään vain hakeutua lääkärille, entäs jos ne keskittyykin vain mun painoon, jos kuulee tämän tutun mantran kuinka kaikki johtuu vaan tästä ylipainosta. Varmaan johtuukin. Avatakseni vähän mun pään sisäistä maailmaa, mun ajatukset lähtee laukalle enkä oikeen kykene keskittymään kunnolla mihinkään. Teen helposti virheitä esim. töissä josta tietenkin soimaan itseäni pitkään. Saatan tehdä töitä ja yhtäkkiä havahtua siihen, että mun sormet on lakannut kauan aikaa sitten näpyttelemästä ja tuijotan tietokoneen ruudulla olevien töiden sijasta tyhjyyten. Joskus en muista edes, mitä kaikkia ajatuksia päässäni on vilissyt ja kuinka kauan oon viettänyt aikaa poissa tästä maailmasta. Joskus muistan, saatan luoda päässäni ihme skenaarioitaerilaisista tapahtumista ja ihmisistä. Tai alkaa ajattelemaan miten olin siinä nolossa tilanteessa ylä-asteella vuonna 2011 tai että mitäköhän paskaa ystäväni puhuvat musta tällä hetkellä selkäni takana. Itseasiassa, juuri kesken tämän postauksen kirjoituksen kävi näin. Huomasin lakanneeni kirjoittamasta ja lakanneeni ajattelamsta miten saan muodostettua ajatukseni järkeviin lauseisiin. Tälläkertaa seurasin työkaverin touhuja. Miksi mä oon tämmönen... Virheellinen ja viallinen Voihan toki olla, että tää kaikki johtuukin masennuksesta, mutta siinä tapauksessa mulla on ollut tää masennus aina. Koska minä ja mun pää on aina ollut tämmönen enkä ole voinut sille mitään. Muistan kristallinkirkkaasti, kuinka mulle kävi jatkuvasti sitä että saatoin viettää koulussa puolet oppitunnista (ja välillä koko oppitunnin) omissa maailmoissani vaikka yritin pakottaa itseni keskittymään. Ja aina silti mun ajatukset lähti huomaamatta karkailemaan. Painoa en oo kattonu, en halua mun motivaation kärsivän. Kuten sanoin, viikonloppuna tuli ahmittua. Olin eilen illalla niin täynnä, että maha pömpötti ja tuntu että halkean. Hyi.. Mut mun on pystyttävä tähän!

Motivaatiopuuska

Heips! Päivät pitenee ja valon määrä lisääntyy ja mäkin oon alkanu heräämään mun masennuskoomasta. Sain pienen motivaation kipinän ja tein suunnitelman itelleni. Otan itelleni kolme tavotetta joka kk js jos kuukauden viimesenä päivänä oon suorittanu kaikki tavotteet omasta ja ukkelin mielestä niin saan ostaa itelleni jotai kalliimpaa. Tän kuun palkinto ois Filan kengät. Tän kuun tavotteihin laitoin 2 l vettä päivässä, koska juon tosi vähän vettä. Aloin noudattamaan 8/16 dieettiä, eli saan syödä kaheksan tunnin ajan päivässä ja loput 16 tuntia paastotaan. Syön ekan kerran lounaan töissä klo 11 aikaan ja klo 19 jälkeen alkaa paasto. Ja viimesimpänä, mut ei vähäsempänä aiotaan miehen kans alottaa salilla käyminen. Jos Helmikuun lopussa mä oon saanu 2 litran päivittäisen vesitavotteen, saanu itteni pytsymään 6/18 dieetissä ja alottanu salilla käymisen niin saan palkita itteni niillä kengillä. Mun pitäis muutenki tsempata monella osa-alueella mun elämässä. Laiskottelen töissä, laiskottelen kotona, tuhlaan rahaa liikaa jne. Haluisin saavuttaa jotain.. Ainakin ees mun unelmakehon...

Paluu takaisin tänne (i think)

Heippa, siitä on 2 kk ku kirjottelin, taisin siinä kirjotuksessakin puhua tauosta. Oon ollu tosi väsynyt. Tiedostan kyllä, että mun epäterveelliset elämäntavat ei auta väsymykseen ja toisaalta tää väsymys ei motivoi olemaan terveellinen. Eli kunnon noidankehä. 

Oon kuitenki saanu pienen kipinän taas elämäntapamuutokseen. Ollaan varmaan ukkelin kanssa hommaamassa salikortit. Ja ihan tosissani yritän tehdä vaan ja ainoastaan kotiruokaa. Nyt oon 4 päivää putkeen syönyt ulkona, hups. 

Saa nähdä mitä tästä seuraa. Mun välitavote ois pudottaa alkuun kaikki parisuhteen aikana tulleet 20 lisäkiloa.. 

Missä me ollaan ja oonks mäki siellä

N 1,5 kk hiljaiseloa blogin puolella, ja voisi sanoa, että hiljaiseloa on ollut kaiken suhteen. En käy enää missään, osin koronan takia mutta myös osin koska en jaksa. Mutta edelleen hengissä ja lihava. Päivät tuli pimeiksi, oon kaiken valosan ajan töissä pimeessä. Ei ihme jos heikko ihminen romahtaa. Mun pää on niin sumussa. Töissä käyty tunnollisesti yhtä saikkua lukuunottamatta. Syöny oon vähä miten sattuu, vaa'alla en käy. Kuhan sais edes alkuun karsittua tän sokerinhimon pois. Ja harrastettua liikuntaa. Edes pari kertaa viikossa. Jos alottaisin helpoin ja pienihn askelin uudestaan. Tavallista ruokaa alkuun kaloreita kyttäämättä. Kahtena päivänä viikossa saa huijata, mutta vähän. En kestä tässä kehossa, jos en laihdu niin mielummin kuolen.

Sokeriton Red Bull antaa siivet

En oo käyny vaa'alla. Oon syöny aika huonosti, mutta mun kunto on kohentunu. Oon nyt lenkkeilly paljon (kävellen, ei tämmöset läskit voi juosta julkisesti) ja rykästiin viikonloppuna tosi pitkä lenkki, mun hoikempi pikkusisko oli iha kuollu jo puolessa välissä. Ja mä painoin eteenpäin ku työhevonen. Mutta nää syömiset... 

Oon miettiny, että ku oon syöny kaikki houkuttelevat hiilariruuat veks, alkaisin ketolle. Ens viikon maanantaina ois hyvä. Saisin buustia laihtumiseen ja ehkä lisää energiaa. Oon ollu tosi väsyny viimeaikoina. Haluisin nyttenkin lähteä pois töistä. Tulisipa se yks mukava tyyppi tänne jo takas, sille vois vaan sanoa, että sanoisko se pomolle että lähen "migreenin" takia. Pomon luokse en uskaltais ite mennä. Se on aina niin nihkee mua kohtaan. 

Musta tuntuu, että tää pienen pieni "yhteisö" mun blogin ympärillä on kuollut, ja kirjottelen täällä ihan vaan omaksi iloksi. Motivaatio kaikkeen on lopussa, kuten myös mun kirjotusmotivaatio tänne. Te, ketkä luette, älkää ihmetelkö jos katoan hetkeks.

Näytä sun hymyä vaik ees puolikas

Trigger warning Tää postaus ei koske kauheesti mun laihdutusta tai syömisvammailuja. Tästä tulee varmaan sekavaa settiä, koska mun aivotkin on ihan sekaisin. 

En vaan tiedä mikä mua vaivaa. Oon huomannu olevani tosi impulsiivinen. Ihan pienikin juttu voi saada mun mielen raiteiltaan, hyvässä ja pahassa. Saatan saada maniaa muistuttavan innostuspuuskan, jolloin saan aikaseksi vaikka mitä. Mutta mitään holtitonta maniaa se ei ole. Ehkä enemmänkin normaalin, aktiivisen ihmisen arkea. Mun ainoa kosketus normaaliin elämään. Tai sitten saatan saada valtavan painolastin rinnan päälle. Silloin en kykene muuhun kuin vellomaan itsetuhoisissa ajatuksissani. Eli siis täysi ääripää mun "manialle". Oon muutenkin monessa asiassa impulsiivinen, esimerkki aamulta: Sain töissä ristiriitaisia ohjestuksia. Eilen mulle sanottiin, että voin jättää yhden jutun tekemättä. Joku toinen voi kuulemma tehdä sen, että kerkiän hyvin edetä seuraavaan projektiin. Noh, tänä aamuna sain toiselta ihmiselta pientä kritiikkiä, kun olin jättänyt sen erään asian tekemättä. Tästä sain jonkun uhmakkaan kiukkupuuskan ja aloin katselemaan dramaattisesti uusia työpaikkoja, jos en kerta tänne kelpaa (en tietenkään kiukutellut kritiikkiä antaneelle pomolle, nielin vaan hymyillen.) Löysinkin yhden paikan, joka kolahti. Pienempi tuntimääräkin viikossa, voisi sopia tällaiselle mt-vammaiselle paskalle. Uhmakkuus vaihtui tunteeseen, että en tosiaan pärjää tällä alalla ja tuotan pettymyksen kaikille. Että palaankin sille vanhalle, tutulle ja turvalliselle alalle häntä koipien välissä. Ja muutos pelottaisi. Ja tosiaan, olisin ollut täällä töissä vasta vähän yli puoli vuotta, mun työnantaja haki pitkäaikaista työntekijää... Mutta kun tää riittämättömyyden tunne on niin ihmistä syövää. Tuntuu etten osaa. Haluisin suorittaa kaiken kympin arvoisesti, mutta kun ei. Onnistun ehkä seiskan arvoisesti. Enkä puhu töistä, vaan kaikesta. Tuntuu, että jokainen on lahjakas edes jossain, mutta mä oon lahjakas vaan lihomisessa. Oon irvokas kombo sekä perfektionismiä että laiskuutta. Mun entinen psykologi sanoi, että oon suorittaja. Mieleltäni joo, mutta mun keho ei suorita. Mun keho makaa sohvalla ja mättää lohturuokaa turpavärkkiin minkä kerkiää kun pitäisi esimerkiksi siivota. "Ne sotkut ei karkaa mihinkään" se (psykologi) sanoi. Niin no, karkaisipa ne pois.

Joo mä lopetan taas huomenna

Ahmiminen ja päihdeöverit oli tän viikonlopun teema ja nyt tuntuukin siltä. Viime vklp en pahemmin paskaa syönyt ja olin aivan tipaton ja kyllähän se olo maanantaina töissä oli aivan eri. Miks teen tätä itelleni. Nyt ajatus ei kulje, oon jossai apaattisuuden ja masentuneen fiiliksen välimaastoilla. Olisin halunnut jäädä sänkyyn, mutta en voi. Se olis nii läpinäkyvää sanoa olevansa sairaana just maanantaina. Seuraava vklp otetaan ihan rauhassa, tehden jotain rakentavaa ja syömällä hyvin ja kevyesti. Oon vihdoin päässy painoni kanssa ekan välitavotteen alle enkä tahdo pilata tätä...

Pitäisiköhän mun alkaa syödä aamupalaa? En tiiä, onko tästä jotain vahinkoa mun pojektille, että skippaan aamupalan ja syön ekan kerran klo 11. Tänään mulla on tomaattikeittoa ja kotona syödään jotkut possunlihapalat ja nuudelia. Oon tilannu protein.fi rasvanpolttoa tehostavaa proteiinijuomajauhetta, pitäis alkaa juomaan sitäkin. En vaan oikeen pidä sen mausta, mutta se vie kyllä ruokahalun tehokkaasti. Protsku tekee kylläseks ja se kun joutuu kittaamaan puoli litraa jotain suht pahaa litkua kurkusta alas tekee ällön olon ja ruoka ei maistu.

Onko teille käynyt joillekkin myös niin, että kun laskette kaloreita, niin haluutte päivä päivältä pienempiin lukuihin? Viimeviikon ahmimiskierteessä oisin ollu tohon lukuun tyytyväinen, nyt en oikeen ole... Mutta nälkä kyllä on ja ahistaa että M haluaa taas syödä jotain huonoa... Oon niin nälissäni et mun itsekuriq aon nolla.

Haluisin myös käydä vaa'alla mut mun eilisen ahmimisen takia se on pompannu varmaa taas yli 130 kg enkä haluis pilata mun fiilistä. A

Viikon syömiset - Viikonloppu

Vituiks meni

Menin perjantaina ryyppäämään, alkoholista tuli paljon kaloreita joita en aikonut edes laskea. Mutta kulutin ne varmasti pois illan aikana kun olin nii paljon liikkeessä. Mun paino oli perjantaina päivällä 129,5! Lauantaina en syönyt mitään paitsi M pakottamana mäkkisafkaa "koska mun pitää syödä jotain". Jäin kuitenkin (toivottavasti) alle 2000. Perjantailtakaan en laskenut kaloreita, mutta söin tosi vähän.

Sunnuntai meni ihan ahmimiseksi, mutta kävin sentään 4 km lenkillä. Nyt taas ryhtiliikkeen aika, painoa en uskalla kattoa. 

Viikon syömiset - Torstai

Aamupala: Musta kahvi x 2 = 4 kcal 

Lounas: Spagetti Bolognese = 400 kcal 

Iltamässäilyt: grillisafkaa, popcorni pussi ja pari rivia suklaata... en laskunu kaloreita mut sanoisin et reippaasti yli tonnin... 

Miks mun mies tuo kaikkee paskaa, vaikka se tietää et yritän laihtua ja mul on paska itsekuri.. 

Viikon syömiset - Keskiviikko

Aamupala: Musta kahvi = 2 kcal 

Lounas: itsetehty salaatti (idut, jäävuorisalaatti, kana, rasvaton raejuusto, porkkana), musta kahvi= 265 kcal

Päivällinen: Pho-keitto =670 kcal 

Jouduin käymään eräissä juhlissa jossa oli, tottakai, kaikkea huonoa. Söin pari palaa kakkua = 231 kcal ja kotona vielä suklaata = 543 kcal ja muutaman ruissipsin = 80 kcal 

Yhteensä = 1427 kcal

Saisi syödä vielä vähemmän, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Vaa'alle en oo uskaltautunu...

Viikon syömiset - Tiistai

Aamupala: Musta kahvi = 2 kcal (olin luullu et kahvi mustana ois kaloriton mut yazio sanoo et yhessä kupissa on pari kaloria)

Lounas: itsetehty salaatti, jossa oli jäävuorisalaattia, ituja, porkkanaraastetta, raejuustoa, kanaa ja kevyttä salaatinkastiketta = n. 265 kcal

Päivällinen: Tonnikala-pinaattipasta = n. 815 kcal

Välipalat aka ahmimiset: muutama ruissipsi = 80 kcal 

M tuputtama munkki ja kahvi= 544 kcal

Yhteensä = 1707 kcal

Kulutusta en tältä päivältä näe, jostain syystä puhelin ei oo ottanu askelia. Mutta veikkaan kulutuksen olevan samaa luokkaa kuin eilen (700 kcal), koska mun työpäivä oli yhtä aktiivinen kuin eilen ellei jopa aktiivisempi. Ja aion tehdä saman lenkin tänään. 

Eli aineenvaihdunnalle jää 1007 kaloria poltettavaa :d