Mun mieli kuohuu ku ravistettu kuoharipullo

Ekaks, paino on varmaan palannut siihen mitä se oli ku "alotin" Kaikki se (joskin pieni) edistys valu hukkaan. Onhan näitä tekosyitä: salit kiinni koska korona. Kaamosaika pahensi masennusta, huono sää ulkona yms yms. Jos jossain oon hyvä niin tekosyiden keksimisessä... Käykö teille niin, että just kun elämä alkaa tuntumaan elämisen arvoselta ja alatte nousemaan sieltä loputtomasta suosta, jokin tai joku lyö teijät takasin niin syviin pohjamutiin, ettei sieltä hetkessä taas nousta. Mulle nimittäin tuntuu aina käymään niin. Olin loppusyksystä tähän alkukevääseen aika synkissä vesissä. Yritin jopa avata ranteet, mutta epäonnistuin siinäkin. Sain kyllä vähän raapastua valtimoa, koska verta pulppusi ku suihkuläheestä, mutta koska kirjotan tätä postausta nyt en todistetusti onnistunut kunnolla. Tosiaan tossa yli kk takaperin, kun valon määrä lisäänty ja lumi alko sulaa niin tuli kevättä rintaan mullekkin. Mutta se ilo loppu lyhyeen. Koiralla todettiin märkäkohtu ja sitä piti viedä leikattavaks ja pelkäsin, että se kuolee. Myös seuraavan viikon siitä pelkäsin, että se saa jotain komplikaatioita ja kuolee. Kun taas vihdoin asiat alko rullaamaan ja stressi koiran voinnista hiipu, työkaveri tiputti pommin. Hän aikoo ehkä vaihtaa työpaikkaa. Selvennyksenä, että oon jotenkin tosi kiintynyt tähän henkilöön, vaikka en sitä hänelle kehtaa näyttää. Samana aamuna ajoin peurakolarin, joka sinetöi sen työkaverin päätöksen vaihtaa työpaikkaa. Auton sain halvalla takasin kuntoon, onneksi. Mutta nyt suren valtavasti sitä, että hän vaihtaa työpaikkaa eikä varmaan enää nähdä. Hän viihtyy turhan hyvin kotona enkä kehtaa vongata häntä viettämään aikaa. Musta tuntuu, että aina kun tykästyn johonkin tyyppiin, niin se tyyppi napataan pois mun elämästä... Tuntuu ettei mulla oo mitään kontrollia mihinkään, ei ees syömisiin. Haluisin alkaa taas pelleilemään syömisten kanssa ja syödä mahdollisimman vähän. Pitää alottaa varmaan annoskoon puolittamisesta ja juoda neljä litraa vettä päivässä.