Pettymyksiä ja tuloksia

Mun piti päivittää tänne lisää kuulumisia mut elämä potki taas hetken päähä. Mun mies mokas melkein pahimmalla mahollisella tavalla jota en viitti enempää tässä avata. Yritän oikeestaan unohtaa koko jutun ja yritetään alottaa alusta. 

Mutta tosiaan viime ma alotin taas uudestaan tarkailemaa mitä suuhuni laitan ja yritän oppia pois ahmimisesta. Painoo on tippunu 4.7 kg. Olin pari päivää ketolla, mutta lopulta en vaa jaksanu sitä päänsärkyä ja väsymystä. On se paino näin normiruokavaliollaki tippunu ja oon pysyny energisenä. Ostin kans jotai mega fat burner pillereitä, katotaan onko ne ihan huuhaata. 

Jatkan paremmin syömistä alle oman kulutuksen ja yritän käydä paljon pitkillä lenkeillä. Tuun vaikka ens viikolla päivittää painoa ja kuulumisia 💜 

Mun pää räjähtää tästä kaikesta

Oon ollu kadoksissa täältä blogin puolelta. Oon vaa yrittäny olla positiivinen ja nauttia kesästä. Tässä kesän aikana muutettiin miehen kanssa uuteen kotiin mutta paljoo muuta ei tullu loppujen lopuksi tehtyä. Oon toki syöny ja lihonu. En vaan tiedä paljonko kun vaa'asta on patterit loppu. 

Viimeaikoina on gapahtunut kaikenlaista joista paino on ollut pienin murhe. Yks sekopää narkkarimuija alko levittelemään musta perättömiä juoruja ja uhannut hakata kun näkee mut ens kerran. Enpähän tiedä miksi kun en ees sen kanssa pyöri samoissa piireissä.. 

Mulla kai meni välit A kanssa. Blogin oikeelta reunalta löytyy ainakin jonkin sortin info keitä nää ihmiset on keistä käytän vaan alkukirjainta, mutta kännykällä selaaville ja oikeestaan kaikille selvennän vielä että kyseessä oli mun kaveri jota kadehdin aivan kauheesti. Tietty ns hyvällä tavalla. Mutta nyt hän on saanut musta tarpeekseen kai. Selityksenä se, että vietän aikaa ihmisten kanssa joista hän ei pidä. En ala kuitenkaan valikoimaan porukkaani kenenkään muun pillin mukaan joten ompahan yksi kaveri vähemmän sitten. 

Kerroin mun yhestä kaverisotkusta tässä joten lukekaa alkutilanne sieltä. Tosiaan oon lähentyny L kanssa ja ollaan taas kavereita. S ei tästä tiedä ja kuulee joskus kun mulla on taas energiaa käsitellä turhaa omistushaluisuutta. L on myös kova laihduttamaan ja jojoilemaan sen kanssa niinku mä ja päätettiin alkaa tsemppaamaan toisiamme. Se alotti jonkun dieetin ja mä keton. Päivittelen tänne sitten kuulumisia. Laihdutusta helpottaa tosi paljon kun joku auttaa siinä. Haluan laihtua 10 kg lokakuun alkuun mennessä, onkohan se liian "kova" tavote? 

-2,4 kg

Hyvää Helatorstaita! Kesä on tainnu virallisesti alkaa, istun tällä hetkellä takapihalla. Kesä tuo myös mukanaan varjopuolia, ei oo mukavaa viettää helteitä pitkissä housuissa ja pahimpina päivinä myös pitkähihasessa. Mun keho on nii ruma et haluan piilottaa sen, mieluiten istua vaan sisällä piilossa kaikilta. 

Kävin viimein vaa'alla. On tääkin kai positiivista, right? Oon syöny tähä mennessä makaroonia ja raejuustoa josta tuli yhteensä 500 kcal. Yök. Helteellä on se hyvä puoli, että tekee vähemmän mieli syödä. Mulla kun tätä rasvakerrosta on lämmittämässä niin mulla on nyt oikeen extra kuuma. Mun laihalla avomiehellä on taas sopiva. Lisää syitä olla laiha, ei tarvis puuskuttaa ja hikoilla ku joku sotanorsu tuolla. 

Ehkä tästä on hyvä jatkaa...

These people don't care about you.

Mä en kestä tätä enää. Tuun yleensä töistä kotiin väsyneenä. Kun pitäisi lähteä kauppaan hakemaan jotain järkevää kokkailtavaa, niin en jaksaisi ja tarvitsisin perseelle potkimista. Tai jos asuisin yksin, en kyllä menis kauppaan ollenkaan. Mutta koska mun mies eli M kuitenkin haluaa syödä, niin on pakko mennä kauppaan. Mutta tosiaan, joskus tuun tosi väsyneenä kotiin ja en jaksaisi. Silloin M pitäisi potkia mua perseelle, ei todellakaan mennä hakemaan hesestä ruokaa meille.. Hakisi edes vain itelleen, mutta ei. Se tuo kasapäin mullekkin jotka mä itsekurittomana paskana syön. Ja koko seuraava päivä menee itseään vihatessa. Se toi eilenkin paskaa, ja sitä edellisenä päivänä. Miksei se voi uskoa, että mä kärsin tämänkokosena. Mun on oltava alle 50 kiloa joku päivä tai saatava sitten lopettaa mun kärsimykset. Enkö mä voisi sairastua anoreksiaan... Onko sillä joku salajuoni, että se lihottaa mua koska sillä on joku lsäkifetissi? Vai pelkääkö se, että kun olisin laiha ja kaunis niin muutkin miehet kiinnostuisi... Joka tapauksessa se tekee mulle vaan pahaa. Kun asuisin yksin, pääsisin rajottamaan syömisiä kunnolla.

 

Kattokaa kuinka paljon mulla on repsahduspäiviä...

 Mun päässä ruuasta on aina saanut lohtua. Haluaisin kääntää mun ajattelutavan niin, että ruoka ei tuo lohtua vaan on vihollinen. 

Mitä teen, miten pystyn välttämään houkutuksia... M ei selkeesti aio auttaa mua olemaan iloinen. Kukaan ei halua mun parasta. Oon tosi väsyny.

Possu söi heseruokaa

Tein äsken thinspo postauksen, mutta haluun vielä kirjotella itestäni. Tässä on nyt tapahtumassa (ehkä) isoja juttuja, mutta niistä kerron myöhemmin. 

Oon Yazion avulla vahtinu mun syömisiä, aion viikottain tiputtaa kalorimäärää 50 kalorilla. Haluun välttää sen, että järkky nälkä iskee koska mun itsekuri on ihan olematon. Sunnuntaista tulee todennäkösesti joka viikkoinen punnituspäivä. En useemmin voi kurkkia painoa, koska se lisää stressiä. Ja stressi ei oo laihduttaessa hyvästä.

Kuten näkyy, eilinen meni vituiks... Muna kehon pitäis kuluttaa pelkästää levossa 2500 kcl että sikäli en mokannu nii pahasti... M ei enää muistanu, että oon dieetillä ja toi ruokaa hesestä.. 

Miksi en pysty parempaan? 

Thinspoa #2

Tarviin motivaatiota. Ja jos tekin tarviitte niin tässä teille sitä. Laitan tän sivun suosikkeihin, että voin tulla selaamaan aina heikkoina hetkinä.

Täällä taas, let's do this.

Perjantaina on mun työkaverin viimeinen päivä. Oon päässy pahimmasta pettymyksestä yli ja oon tavallaan alistunut tähän kohtalooni, kuulostaapa masentavalta :D Uskon, että kaikki tapahtuu syystä. Tällekin on joku syy varmasti. Ainakin tää ns. itsenäistää mua täällä työpaikalla, koska en voi turvautua siihen toiseen. Tääkin aamu ei lähtenyt niin tahmeesti käyntiin kun yleensä. Ehkä tästä se lähtee.   

Muistakin ihmissuhdesotkuja on mahtunu lähiviikoille. En ole varmaan koskaan puhunut blogin puolella eräästä välirikosta mikä tapahtui hieman yli vuosi sitten. Mulla ja mun hyvällä kaverilla S oli kolmen tiivis porukka erään tytön kanssa, käytän hänestä nimeä "L" Mä. S ja L oltiin siis tiivis porukka, jota tosin varjosti L oikuttelu ja välillä jopa tosi toksinen käytös ja mun ja S yhteys jota L ei vaan tajunnut. Tommosten "kolmen koplien" dynamiikka on muutenkin yleensä aina hankalaa. Aina on se, joka jää kolmanneksi pyöräksi. L siis oiukutteli ja kiukutteli. Lopulta erään riidan päätteeksi, jonka L aloitti, päätettiin että hän saa itse tulla selvittämään sotkemansa asiat ja niin meidän ystävyyssuhde katkes koska hän ei tullut. Jatkettiin elämää eri suuntiin, kunnes hän viikko sitten laittoi viestiä. Hän oli joutunut vihdoin katsomaan peiliin ja tajunnut, että hänen käytöksensä oli meitä kohtaan väärin. Annettiin S kanssa anteeksi, mutta S ei ole valmis jatkamaan ystävyyssuhdetta. Mä voisin ajan kanssa jopa taas harkita olevani tekemisissä hänen kanssaan. S ei ole tästä mielissään. Hän on leimannut L narsistiksi eikä usko, että anteeksipyyntö on vilpitön. Itse taas haluan uskoa kaikista hyvää ja antaa toisen mahdollisuuden. S ilmoitti, ettei hän hyvällä katsoisi jos alkaisin kaveeraamaan L kanssa, ja sanoi että häntä ahdistaa mun ja L viestittely. Mitä tässä tilanteessa tehdä? Olen nyt keskustellut ns salaa L kanssa, sovittiin jopa että voitaisiin kahvitella joskus. En aio pakottaa S olemaan L kanssa tekemisissä, hänen ei tarvitse jos ei halua. Mutta hän tuntuu kuvittelevan, että hän voi määrätä minua ja mahdollista kaverisuhdettani L kanssa. Mitä tässäkin tapauksessa pitäisi tehdä?

Kävin pitkästä aikaa vaa'alla. Kuten kerroin, oon koko mun masennusjakson ahminut. Paino on nyt noussut korkeimpaan lukemaan, mitä oon nähnyt. 141 kiloa. Sata-vitun-neljäkymmentäyksi. Miten... Oon nyt tän viikon ollu kunnolla, syönyt terveellisesti, mutta liikaa... Pitää vähentää rajusti. Onneksi urheilukärpänen on myös purrut mun miestä eli M. M on nyt kannustanut mua ja pitänyt lupauksestaan kiinni olla tuomatta mitään paskaa kaupasta. Jossain vaiheessa otan "startiksi" vähintään 2 viikon keton. Keto on ollut aikamoinen oikotie onneen ennenkin. Vinkkejä syömisen vähentämiseen saa antaa, miten saisi itsensä tuntemaan kylläiseksi pienemmillä aterioilla. Vai pitääkö mun kestää nälkää. 

Mun mieli kuohuu ku ravistettu kuoharipullo

Ekaks, paino on varmaan palannut siihen mitä se oli ku "alotin" Kaikki se (joskin pieni) edistys valu hukkaan. Onhan näitä tekosyitä: salit kiinni koska korona. Kaamosaika pahensi masennusta, huono sää ulkona yms yms. Jos jossain oon hyvä niin tekosyiden keksimisessä... Käykö teille niin, että just kun elämä alkaa tuntumaan elämisen arvoselta ja alatte nousemaan sieltä loputtomasta suosta, jokin tai joku lyö teijät takasin niin syviin pohjamutiin, ettei sieltä hetkessä taas nousta. Mulle nimittäin tuntuu aina käymään niin. Olin loppusyksystä tähän alkukevääseen aika synkissä vesissä. Yritin jopa avata ranteet, mutta epäonnistuin siinäkin. Sain kyllä vähän raapastua valtimoa, koska verta pulppusi ku suihkuläheestä, mutta koska kirjotan tätä postausta nyt en todistetusti onnistunut kunnolla. Tosiaan tossa yli kk takaperin, kun valon määrä lisäänty ja lumi alko sulaa niin tuli kevättä rintaan mullekkin. Mutta se ilo loppu lyhyeen. Koiralla todettiin märkäkohtu ja sitä piti viedä leikattavaks ja pelkäsin, että se kuolee. Myös seuraavan viikon siitä pelkäsin, että se saa jotain komplikaatioita ja kuolee. Kun taas vihdoin asiat alko rullaamaan ja stressi koiran voinnista hiipu, työkaveri tiputti pommin. Hän aikoo ehkä vaihtaa työpaikkaa. Selvennyksenä, että oon jotenkin tosi kiintynyt tähän henkilöön, vaikka en sitä hänelle kehtaa näyttää. Samana aamuna ajoin peurakolarin, joka sinetöi sen työkaverin päätöksen vaihtaa työpaikkaa. Auton sain halvalla takasin kuntoon, onneksi. Mutta nyt suren valtavasti sitä, että hän vaihtaa työpaikkaa eikä varmaan enää nähdä. Hän viihtyy turhan hyvin kotona enkä kehtaa vongata häntä viettämään aikaa. Musta tuntuu, että aina kun tykästyn johonkin tyyppiin, niin se tyyppi napataan pois mun elämästä... Tuntuu ettei mulla oo mitään kontrollia mihinkään, ei ees syömisiin. Haluisin alkaa taas pelleilemään syömisten kanssa ja syödä mahdollisimman vähän. Pitää alottaa varmaan annoskoon puolittamisesta ja juoda neljä litraa vettä päivässä.

Olipahan taas viikonloppu. Kova känni, draamailua ja ahmimista. Ja vähän ahdistusta. 8/16 dieetti jatkuu taas ja kestää ainakin perjantaihin, oon päättänyt että viikonloppuisin saan vähän enemmän löysäillä, tosin en liikaa. Oon alkanu pohtimaan mun elämää. Oon miettinyt jos uskaltaisin laittaa elämääni siinä mielessä kuntoon, että uskaltaisin varata lääkäriajan ja alkaa vihdoin purkamaan tätä sotkussa olevaa lankakerää. Mä oon jo pitkään epäillyt "sairastavani" jotain keskittymisvaikeutta. Oon pitkään miettinyt johtuuko tää ahdistus ja masennus siitä. Jos tää kaikki johtuisikin siitä, en olisi maailman ensimmäinen enkä viimeinen henkilö, jonka masennus olikin vain hoitamaton ADHD/ADD. Mun lähipiirissä on yksi tämmöinen henkilö, hän on taas "normaali" kun saatiin oikea lääkitys ja diagoosi. Pelkään vain hakeutua lääkärille, entäs jos ne keskittyykin vain mun painoon, jos kuulee tämän tutun mantran kuinka kaikki johtuu vaan tästä ylipainosta. Varmaan johtuukin. Avatakseni vähän mun pään sisäistä maailmaa, mun ajatukset lähtee laukalle enkä oikeen kykene keskittymään kunnolla mihinkään. Teen helposti virheitä esim. töissä josta tietenkin soimaan itseäni pitkään. Saatan tehdä töitä ja yhtäkkiä havahtua siihen, että mun sormet on lakannut kauan aikaa sitten näpyttelemästä ja tuijotan tietokoneen ruudulla olevien töiden sijasta tyhjyyten. Joskus en muista edes, mitä kaikkia ajatuksia päässäni on vilissyt ja kuinka kauan oon viettänyt aikaa poissa tästä maailmasta. Joskus muistan, saatan luoda päässäni ihme skenaarioitaerilaisista tapahtumista ja ihmisistä. Tai alkaa ajattelemaan miten olin siinä nolossa tilanteessa ylä-asteella vuonna 2011 tai että mitäköhän paskaa ystäväni puhuvat musta tällä hetkellä selkäni takana. Itseasiassa, juuri kesken tämän postauksen kirjoituksen kävi näin. Huomasin lakanneeni kirjoittamasta ja lakanneeni ajattelamsta miten saan muodostettua ajatukseni järkeviin lauseisiin. Tälläkertaa seurasin työkaverin touhuja. Miksi mä oon tämmönen... Virheellinen ja viallinen Voihan toki olla, että tää kaikki johtuukin masennuksesta, mutta siinä tapauksessa mulla on ollut tää masennus aina. Koska minä ja mun pää on aina ollut tämmönen enkä ole voinut sille mitään. Muistan kristallinkirkkaasti, kuinka mulle kävi jatkuvasti sitä että saatoin viettää koulussa puolet oppitunnista (ja välillä koko oppitunnin) omissa maailmoissani vaikka yritin pakottaa itseni keskittymään. Ja aina silti mun ajatukset lähti huomaamatta karkailemaan. Painoa en oo kattonu, en halua mun motivaation kärsivän. Kuten sanoin, viikonloppuna tuli ahmittua. Olin eilen illalla niin täynnä, että maha pömpötti ja tuntu että halkean. Hyi.. Mut mun on pystyttävä tähän!

Motivaatiopuuska

Heips! Päivät pitenee ja valon määrä lisääntyy ja mäkin oon alkanu heräämään mun masennuskoomasta. Sain pienen motivaation kipinän ja tein suunnitelman itelleni. Otan itelleni kolme tavotetta joka kk js jos kuukauden viimesenä päivänä oon suorittanu kaikki tavotteet omasta ja ukkelin mielestä niin saan ostaa itelleni jotai kalliimpaa. Tän kuun palkinto ois Filan kengät. Tän kuun tavotteihin laitoin 2 l vettä päivässä, koska juon tosi vähän vettä. Aloin noudattamaan 8/16 dieettiä, eli saan syödä kaheksan tunnin ajan päivässä ja loput 16 tuntia paastotaan. Syön ekan kerran lounaan töissä klo 11 aikaan ja klo 19 jälkeen alkaa paasto. Ja viimesimpänä, mut ei vähäsempänä aiotaan miehen kans alottaa salilla käyminen. Jos Helmikuun lopussa mä oon saanu 2 litran päivittäisen vesitavotteen, saanu itteni pytsymään 6/18 dieetissä ja alottanu salilla käymisen niin saan palkita itteni niillä kengillä. Mun pitäis muutenki tsempata monella osa-alueella mun elämässä. Laiskottelen töissä, laiskottelen kotona, tuhlaan rahaa liikaa jne. Haluisin saavuttaa jotain.. Ainakin ees mun unelmakehon...

Paluu takaisin tänne (i think)

Heippa, siitä on 2 kk ku kirjottelin, taisin siinä kirjotuksessakin puhua tauosta. Oon ollu tosi väsynyt. Tiedostan kyllä, että mun epäterveelliset elämäntavat ei auta väsymykseen ja toisaalta tää väsymys ei motivoi olemaan terveellinen. Eli kunnon noidankehä. 

Oon kuitenki saanu pienen kipinän taas elämäntapamuutokseen. Ollaan varmaan ukkelin kanssa hommaamassa salikortit. Ja ihan tosissani yritän tehdä vaan ja ainoastaan kotiruokaa. Nyt oon 4 päivää putkeen syönyt ulkona, hups. 

Saa nähdä mitä tästä seuraa. Mun välitavote ois pudottaa alkuun kaikki parisuhteen aikana tulleet 20 lisäkiloa..