These people don't care about you.

Mä en kestä tätä enää. Tuun yleensä töistä kotiin väsyneenä. Kun pitäisi lähteä kauppaan hakemaan jotain järkevää kokkailtavaa, niin en jaksaisi ja tarvitsisin perseelle potkimista. Tai jos asuisin yksin, en kyllä menis kauppaan ollenkaan. Mutta koska mun mies eli M kuitenkin haluaa syödä, niin on pakko mennä kauppaan. Mutta tosiaan, joskus tuun tosi väsyneenä kotiin ja en jaksaisi. Silloin M pitäisi potkia mua perseelle, ei todellakaan mennä hakemaan hesestä ruokaa meille.. Hakisi edes vain itelleen, mutta ei. Se tuo kasapäin mullekkin jotka mä itsekurittomana paskana syön. Ja koko seuraava päivä menee itseään vihatessa. Se toi eilenkin paskaa, ja sitä edellisenä päivänä. Miksei se voi uskoa, että mä kärsin tämänkokosena. Mun on oltava alle 50 kiloa joku päivä tai saatava sitten lopettaa mun kärsimykset. Enkö mä voisi sairastua anoreksiaan... Onko sillä joku salajuoni, että se lihottaa mua koska sillä on joku lsäkifetissi? Vai pelkääkö se, että kun olisin laiha ja kaunis niin muutkin miehet kiinnostuisi... Joka tapauksessa se tekee mulle vaan pahaa. Kun asuisin yksin, pääsisin rajottamaan syömisiä kunnolla.

 

Kattokaa kuinka paljon mulla on repsahduspäiviä...

 Mun päässä ruuasta on aina saanut lohtua. Haluaisin kääntää mun ajattelutavan niin, että ruoka ei tuo lohtua vaan on vihollinen. 

Mitä teen, miten pystyn välttämään houkutuksia... M ei selkeesti aio auttaa mua olemaan iloinen. Kukaan ei halua mun parasta. Oon tosi väsyny.