Trigger warning
Tää postaus ei koske kauheesti mun laihdutusta tai syömisvammailuja. Tästä tulee varmaan sekavaa settiä, koska mun aivotkin on ihan sekaisin.
En vaan tiedä mikä mua vaivaa. Oon huomannu olevani tosi impulsiivinen. Ihan pienikin juttu voi saada mun mielen raiteiltaan, hyvässä ja pahassa. Saatan saada maniaa muistuttavan innostuspuuskan, jolloin saan aikaseksi vaikka mitä. Mutta mitään holtitonta maniaa se ei ole. Ehkä enemmänkin normaalin, aktiivisen ihmisen arkea. Mun ainoa kosketus normaaliin elämään. Tai sitten saatan saada valtavan painolastin rinnan päälle. Silloin en kykene muuhun kuin vellomaan itsetuhoisissa ajatuksissani. Eli siis täysi ääripää mun "manialle".
Oon muutenkin monessa asiassa impulsiivinen, esimerkki aamulta: Sain töissä ristiriitaisia ohjestuksia. Eilen mulle sanottiin, että voin jättää yhden jutun tekemättä. Joku toinen voi kuulemma tehdä sen, että kerkiän hyvin edetä seuraavaan projektiin. Noh, tänä aamuna sain toiselta ihmiselta pientä kritiikkiä, kun olin jättänyt sen erään asian tekemättä. Tästä sain jonkun uhmakkaan kiukkupuuskan ja aloin katselemaan dramaattisesti uusia työpaikkoja, jos en kerta tänne kelpaa (en tietenkään kiukutellut kritiikkiä antaneelle pomolle, nielin vaan hymyillen.) Löysinkin yhden paikan, joka kolahti. Pienempi tuntimääräkin viikossa, voisi sopia tällaiselle mt-vammaiselle paskalle. Uhmakkuus vaihtui tunteeseen, että en tosiaan pärjää tällä alalla ja tuotan pettymyksen kaikille. Että palaankin sille vanhalle, tutulle ja turvalliselle alalle häntä koipien välissä. Ja muutos pelottaisi. Ja tosiaan, olisin ollut täällä töissä vasta vähän yli puoli vuotta, mun työnantaja haki pitkäaikaista työntekijää... Mutta kun tää riittämättömyyden tunne on niin ihmistä syövää. Tuntuu etten osaa. Haluisin suorittaa kaiken kympin arvoisesti, mutta kun ei. Onnistun ehkä seiskan arvoisesti. Enkä puhu töistä, vaan kaikesta. Tuntuu, että jokainen on lahjakas edes jossain, mutta mä oon lahjakas vaan lihomisessa. Oon irvokas kombo sekä perfektionismiä että laiskuutta. Mun entinen psykologi sanoi, että oon suorittaja. Mieleltäni joo, mutta mun keho ei suorita. Mun keho makaa sohvalla ja mättää lohturuokaa turpavärkkiin minkä kerkiää kun pitäisi esimerkiksi siivota. "Ne sotkut ei karkaa mihinkään" se (psykologi) sanoi. Niin no, karkaisipa ne pois.
