Jos oon ohut kuin viiva

Heippa, epäonnistuja täällä. Käyn vaa'alla sitten kotona ja päivitän lukemat postauksen loppuun. Mutta sen tiiän, että alle tavotteen en oo päässy. Lupasin itellenki ja kaikille alle 13o kiloa. Oon varmana painavempi ku koskaan. Oon mässäilly koko viikonlopun... Ja se tipaton? Voitte arvata. En vetäny örvellyskännejä, vaan join sivistyneesti ehkä kuusi. Sen verran ainakin, että krapulalta vältyttiin. Onneks tänään metsälenkki J:n kanssa. Ja aion tiputtaa mun päivän kalorinsaannin 900 kaloriin. En jaksa tätä jatkuvaa epäonnistumista. Joku päivittäinen treeni/lenkki/sali vielä niin luulis makkaroiden sulavan. Mulla on syyskuun lopulla synttärit, paras lahja itelle ois olla 10 kg kevyempi silloin. Jos asuisin yksin, en ois päätynyt tähän tilanteeseen. Miks M (poikaystävä) on niin syöppö ja miks se houkuttelee mutkin pahoille teille... Hyvähän sen on syödä mitä tykkää, kun se ei edes liho. Ollaan kaks ääripäätä, hän alipainonen ja mä ylipainonen... Mutta aion olla häntä kevyempi. Musta tuntuu jotenkin, että ei olla oikee pariskunta, koska mun naisena kuuluis olla pienempi ja fyysisesti heikompi, mut en oo. Olo on tosi epänaisellinen. Oon miettiny kokokroppakuvani tänne laittamista, että näätte mun tän hetkisen tilanteen, mutta pelkään tunnistamista ja rumia kommenteja.

Edit: oon 133,5 kg... vittu... 

Huijauspäiviä ja tipatonta

Sanoisin, että tää viikko on tähän mennessä ollut aikamoista tunteiden vuoristorataa. Alkuviikosta oisin voinut vaikka tappaa itseni, harkitsin saikkua ja alotin mun escitalopramit uudelleen koska voin niin huonosti. Nyt mulla on taas menny pari päivää paremmin. Tuntuu lähes normaalilta, syömisvammailuja lukuunottamatta.

Mä oon edelleen pysyny alle 1500 kalorin päivätavotteessa, paitsi sunnuntaina (ahmin morkkikseen) ja eilen. Kävin eilen J:n kanssa syömässä kiinalaisessa, ja sitten M suostutteli vielä illalla Heseen. Huhhuh tätä kalorien määrää.. Oon kuitenki ajatellut, että pitäisko mun pitää yks cheat day viikossa, se ei siis tarkottais mitään järjetöntä ahmimista vaan että kalorit saa olla siinä määrässä mitä energiantarvelaskuri sanoo eli 2500. Aika ällöä joo, mutta ehkä mun mieliteot rajottuis jos saisin "huijata" yhden päivän viikossa ja samalla opettelisin "normaaila" herkuttelua ilman ahmimista. 

Menojen rajoittamisesta puheenollen, mulla oli järkyttävä morkkis mun viikonlopusta, siks viime sunnuntaina ahminkin niin paljon kaikkea. En tiiä mistä se morkkis tuli, en sekoillu kuitenkaan mitään, perjantai meni esim. tosi hyvin. Oli hauskaa, ja mun kaverilla josta mulla oli alkuun huoli, oli myös hauskaa. Join tietysti sellaisen kännin sitten lauantaina, että mun muistikuvat on aika huonoja tietyistä pätkistä iltaa ja mietin vaan sitä että oonko nolannu itteni jotenkin. Poikaystävä haki mut pois ja matkan varrella iski sekä huono olo että kaloriahdistus. Oksetin itteni jonnekki bussipysäkille. Viime postauskessa selitin vähän huonosti, osaan siis oksettaa itteni, kun oon liian kovassa humalassa ja olo on jo valmiiksi huono, mutta en selvinpäin "vain" ahmimiskohtauksen jälkeen. 

Morkkis ja fakta, että en muista koska mulla ois viimeks ollu täysin tipaton viikonloppu, johti siihen päätökseen, että minä pidän nyt tipatonta. Muutama viikko oli alkuun suunnitelmissa, jatkan jos siltä tuntuu. Näin vältän kaikki alkoholin kalorit, känniset mieliteot, krapulat, morkkikset, rahanmenon ymsyms. Ja saan viettää aikaa kotona. 

Oon nyt asettanu sunnuntaille tavotteen, painon pitää olla alle 130 kg. Oli vaikka edes 129,9... kunhan se ois alle 130 kg.

It’s the mind that makes the body

Heippa, kävin eilen vaa'alla. 132 kg. Oon lipsunu paljon joten odotin painonnousua enkä laskua. Oon tyytyväinen siihen, että se laskee mutta samalla en oo tyytyväinen koska sen pitäis laskea enemmän. Oon miettiny vanhanaikasen leikekirjan tekemistä. Kaikki on nykyään kännykässä, ja tämmönen vanha täti haluais vähä fiilistellä vielä sitä aikaa kun kännykät ei ollu näin iso osa elämää. Tää on myös herättäny mut miettimään nykylapsia. Niidenkin elämä pyörii paljon kännyköiden ympärillä, somen julmassa maailmassa. Munkin instagramin etusivu on täynnä täydellisiä ja kadehdittavia ihmisiä. Enkä ole mikään pyhimys itsekkään. Valikoin itekkin kaikista edustavimmat kuvat itestäni, kokokroppa/teinipeilikuvia otettaessa väännän ja puristan mun kehon "parhaimmilleen", selfiestä häivytän kaikki ihohuokoset, jotka mun liian tarkka etukamera paljastaa. Ja jaan tietenki suurimmaksi osaksi pelkkää positiivista. Saatan olla sohvanpohjalla, ahmimassa ja itkemässä silmiäni päästä ja jakaa viikontakaisen silotellun selfien jollain tsemppaavalla ja positiivisella quotella, niin kliseistä.

Mutta palaan takasin tästä pohdistelusta siihen pääpuheenaiheeseen. Viikonlopusta tulee hankala... Joten en uskalla punnita itteäni maanantaina, ehkä vasta viikon lopulla. Paljon alkoholia eli paljon kaloreita. Mutta en halua skipata kaikkia menoja kaloreiden takia, haluun että mun harvat kaverit pysyy. Meen tänään S kanssa Helsingin yöhön ja huomenna on A:n kotibileet. Ja kännissähän sitä tulee tietty sorruttua kaikenmaailman paskaruokiin... Varsinkin kun M (eli poikaystävä) on mukana näissä kotibileissä. Se ei kylläkään juo, mutta haluu silti aamuyöstä kebua ja sanoo "ja sulle kebabrulla ranskalaisilla." Onneks oon niin innokas tanssimaan, että tänään poltan ainaki kaloreita liikunnalla. Se käy hyvin treenistä hyppiä ja heilua monta tuntia putkeen ja askelmittarin mukaan saan yhen baarireissun aikana helposti 10 000 askelta täyteen. Joudun myös käymään mun vanhempien luona, joka tarkottaa sitä että mutsi samaan aikaan tuputtaa kaikkea huonoa ruokaa sekä arvostelee mun lihomisia ja painoa, aika ristriitasta. Se kävi myös pari päivää sitten mun luona, puhui siitä, että pitäisi laihtua koska terveys. Mulla on myös pakko olla kuulemma diabetes ja pitäis ravata teettämässä kaikki testit. No, vielä mä sille näytän. Haluan kuulla, kun se sanookin kerrankin että alan olemaan liian laiha. Ne sanat haluan kuulla.

 Nyt kun viikonloppu menee ihan vituiksi, haluisin paastota ens viikolla. Puhdistaa kehoa vähän kaikesta paskasta. Oiskohan 48 h alkuun hyvä? Mitä mieltä? Pilaako kookosveden juominen paaston? Luin, että siinä ois hyvin elektrolyytteja ja niitähän paastolla kannattaa nauttia niin ei kärsi pahemmin huimaamisesta ja päänsäryistä jne. Merisuola kai käy myös. Entäs kivennäisvesi? Tää paasto vaa nii tulis sopivaan saumaan ton järkyn kaloripommi-viikonlopun päätteeks. Nyt haluun päästä alle 130 kg. Jos saan about 10 kg alas, oon jo tippunu sairaalloisesta ylipainosta vaikeaan. Edistystä sekin. 

Säästin tän viimeseks triggerwarning! Kuten aiemmista teksteistä tulee ilmi, mulla on välillä aivan järkky halu "puhdistaa" (purge) itteni kun oon esim syöny liikaa. Käytin eilen laksatiiveja, mutta jotenkin oksentaminen ois tuntunu paremmalta vaihtoehdolta. Mulla on ollut nuorempana järkyttävä emetofobia, oksentamisen pelko, ja se taitaa vieläkin rajottaa mua. Oon aika hyvin päässy irti siitä, mutta aina kun mulla ois ollu mahdollisuus ahmimisen jälkeen puhdistaa itteni, mulla ei oo ollu kanttia tekemään sitä. Ja eihän se terveellistä ole, haluisin käyttää sitä vaan äärimmäisenä keinona.

🎀 Stay safe 🎀

Tarviin apua

Mä en pärjää tän laihduttamisen kanssa yksin. M tavallaan tukee mut se ei tue. Oon tavallaa kateellinen niille, joiden miesystävät oikeen kannustaa skippaamaan aterioita ja liikkumaan ja laihtumaan. Ei M, se lähtee mun mielitekoihin heti "mukaan" kun mainitsen, että tekee mieli vaikkapa hesesafkaa. Se on jo siltä istumalta lähdössä hakemaan sitä jos haluan, ja tietenkin mun itsekuri pettää siinä vaiheessa. Tai jos mulla on ollu tosi huono päivä se tuo kakkaruokaa kaupasta. Sen pitäisi sanoa, että vitun läski en tuo sulle muuta ku kurkkua ja kivennäisvettä. Mutta ei. Sen mielestä oon hyvä näin koska oon pehmee ja kiva koskea, wtf. En oikeen osaa ottaa tota kohteliaisuutena, en haluu olla pehmee hyllyvä kasa. 

Siispä, jos omistat kikin, ois kiva saada laihdutuskaveri. Semmonen jonka kanssa tsempata toisiamme. Semmone, joka muistuttaa että parin kilon pudotuksen näkeminen vaa'alla tuntuu paremmalta kuin mikään muu ruoka. 

Mut löytää kikistä nimellä hiilariprinsessa

My 300-lb Life

Postailen ihan liikaa, tuntuu vaan taas olevan vuodatettavaa. Moni ei varmaan näitä lue, mutta ainakin mä pääsen purkamaan oikeita ajatuksiani.

 Läskiahdistusta taas luvassa. Istuin eilen sohvalla, ja tajusin kuinka järkyt reidet mulla onkaan. Ne on jo isot muutenkin, mutta istuessa vielä pahemmat. Oon huomannu, et jos istun vaikkapa työkaverin kanssa autossa, jotenki alitajusesti puristan mun reisiä yhteen istuessa et ne näyttäis ees vähän kapeemmilta. Normaaliako? Stressaan myös jos ihmiset näkee mut sivuprofiilista, ja näkee mun järkyn leuka/kaulapussin. Mun elämä on täynnä tämmösiä pieniä ahistuksia, mutta eikös melkein jokaisella naisella oo näitä, right? Ahdistusta siitä, että liivit puristaa selkään kauheen makkaran. Ahistusta siitä, että välillä unohtaa jännittää/vetää vatsaa sisään. Ahistusta siitä, et tietystä kulmasta käsivarret näyttää ekstraleveiltä. Ja niin edelleen. Nämä on mun syitä laihtua, en niinkään välitä ylipainon terveysriskeistä, eniten välitän siitä, että mun ei tarvii häpee omaa kehoani ja kokea suurta ahistusta kun poistun kotoa. 

Oon huomannu, että mun ajattelutavoissa on tapahtunu täyskäännös. Ennen en ajatellut, että ylimääränen rasva kehossa=ruma (paitsi itsestäni) mutta nyt huomaan, että tunnun kauhistelevan muidenkin liikakiloja. Pidän nää kauhistelut omana tietonani, tietty. Mun kaveripiirissäki on pari isokokosta, molemmat semmosia ns, keskivartalolihavia. Kun mulla kertyy tää rasva tasasesti myös reisii, perseeseen ja alleihin ja just sinne leuan alle ni näillä muilla se tuntuu kerääntyvän suurimmaks osaks vatsaan. Oonki kauhistellu (tirtrnkin edelleen vaan ajatuksissani) heidän turvonnutta mahaa. Mutta samaan aikaan toivon ettei he laihdu ennen mua, koska tulisin järkyn kateelliseks.Koen syyllisyyttä näistä mun ajatuksista, ei kunnon ystävä ajattele näin. Oon huomannu myös, että vaikkapa mun ennen ihailemat kurvikkaat plus-size mallit ei enää oo kauniita mun silmissä. Ennen muutenkin ajattelin, että kurvit ois naisellisen näköstä ja kaunista. Vaan nytpä mun ajatus naisellisuudesta on se, että mitä enemmän näkyy luita, sen parempi. Enää en oo ylpee siitä, et mun on D-kupin tissit. Ne on vaan kaks riippuvaa rasvasäkkiä ja haluisin kauniit, kiinteät ja pienet tissit että voisin kans käyttää kauniita pitsisiä braletteja ja olla julkisillakin paikoilla ilman liivejä. Ei siroilla keijukaislla tai ballerinoillakaan ole mitää isoja tissejä.

En oo laskenu kaloreita, mutta tiiän et oon hyvin alle sen "päivittäisen saantisuosituksen." Ja kun mun työ on suurimmaks osaks fyysisesti raskasta niin mua on alkanu huimaamaan ja heikottamaan, kun "en syö tarpeeks" Jes! Voisin käydä vaa'alla jopa tänään. 

Hitaasti eteenpäin

"Ahmin" eilen vain kolme keksiä. Okei, ne oli isoja keksejä. Mutta kumminkin, huonomminki ois voinu mennä. Aion syödä töissä koko viikon eineskeittoja, joissa on se 120 kcal per annos. Illalla kotona yritän rajottaa hirveetä ylensyöntiä pillereiden ja veden avulla. Alle tonnin kaloreille on jäätävä. Ja pitää yrittää jaksaa lenkkeillä, siivota, treenata... 

Mun mieliala on parempi, kuin viime viikolla. Jos nyt pääsisin hyviin lukemiin.. 

Mulla on kaks "dieettiä" mitä aijon kokeilla. Aion olla jossain kohtaa viikon raakavegaanina ja pari viikkoa ketolla. 

Mun pitäis vielä korjata mun unirytmi, nyt nukun vaan 5 h joka yö ja tommosilla yöunilla ei laihduta tai pidetä mielitekoja kurissa.

Alotan sit maanantaina

Heippa, mul on menny aikalailla koko viikko suruun ja ahistukseen ahmiessa. En oo käyny vaa'alla enkä uskalla. Mun kaveri on laihtunu. Mun pitäis olla onnellinen sen puolesta mutta en oo. Miks mä epäonnistun? Aattelin alottaa maanantaina taas tiukan kurin. 1000 kcal maksimissaa päivässä ja jotain liikuntaa. Ja neljä litraa vettä päivässä. Päivittelen viikon lopussa miten meni ja sainko tuloksia! 

Älä valita, aina löytyy joku jolla on huonommi asiat

 Tästä tulee nyt pelkkää valitusta. Trigger warning ja niin edellee, jos et haluu negatiivisia viboja niin skippaa tää.

Aamut tuoksuu syksyltä, näinkö nopeesti se kesä meni? Tuun surulliseks siitä. Siitä tuoksusta tulee kans mieleen lapsuus, koulujen alku. Tuun surulliseks siitäkin. Mä en tiiä miksikä tätä kutsutaan, tuoksumuisti? Kun tietyistä tuoksuista lävähtää kauheet flashbackit tietyistä asioista. Valaiskaa kommenteissa, jos tiiätte. Mun ei tarvii ku vetää sitä syksyistä tuoksua keuhkoihi ja sulkee silmät, nii melkein itekki uskon taas olevani 8 vuotias kävelemässä kouluun, ainoona stressin aiheena unohtuneet läksyt. Mut ei, oon "vastuullinen" aikuinen, kävelemässä autolle, että pääsen töihin. Vittu töihin. Justhan mä olin amiksessa, ylä-asteella ja ala-asteella. Justhan mä olin 16 -vuotias, joka vietti elämää ilman verokorttien täyttöä, laskuja. Justhan mä olin 11 -vuotias, jolla oli mitä hämärimmät leikit S:n kanssa. Antakaa mulle aikakone. Mulla on joku vamma päässä, että kultaan vanhoja muistoja vähä liikaaki. Kokoajan on semmone kaipuu menneeseen, vaikkei se parempaa ollutkaan kuin nykyhetki. Silti tekisin vaikka mitä, jos saisin matkustaa ajassa taaksepäin. Lapsena sentään oli tyhmä, eikä oikeen tajunnu mitä ympärillä tapahtu.

Oon jotenki iha loppu, tekis mieli taas vaan luovuttaa ja tuudittautua siihen ajatukseen, että ei tässä kehossa tarvii tosiaan kauaa elää joten miksen vaa jatkaisi ahmimista samalla ku selaisin seuraavan Intercityn aikatauluja. Kutkuttaa ajatus astua raiteille sen eteen kun se tulee tuhatta ja sataa mua kohti.S kertoi viikonloppuna, että se on suunnitellu samaa. Mutta ei, koitan muuttua joten nää jääköön nyt ajatusleikiksi. Koitan päästä eroon mun makkaroista, paksuista reisistä. Tarvisin varmaa jonkun laihdutuskaverin, jonka kaa pidettäis toisiamme ruodussa. Mun pitäis saada vaan itteeni niskasta kiinni. Pitäis jatkaa lääkkeiden syömistä, mut pelkään, että ne lihottaa. Miten selviän loppuvuodesta? Tulee pimeää ja masentavaa. Uusia koronarajotuksia varmaan. Töissä ei sais olla väsynyt. Nytkin sen sijaan, että tekisin töitä, kirjotan tätä blogia. Oon laiska. Jos oisin, terve eli laiha, olisin energisempi. Sitähän kaikki sanoo. Mut miten voin laihtua kun en jaksa. Tää on yhtä noidankehää ja oravanpyörää kokoajan. Katon kun muut mun ympärillä tekee töitä ja jaksaa. Mun huonotuulisuus paistaa mun naamasta kilometrin päähän ja siks kukaan ei puhu mulle. Tai sitten oon liian lihava ees niiden työkaveriksi. J ja A hengaa paljon keskenään, ja oon taas jäänyt kolmanneks pyöräks. Ja mun mielestä vaan siks, koska olen läski. Ja varmaan niidenkin mielestä.

Anteeks, tää teksti on yhtä sekavaa ku mun ajatukset.

 

 

Binge monster

Kävin just hakemassa ahmittavaa, tosin en niin paljoa ku yleensä. Sikäli edistystä et mulla on "vaan" paketti vähäkalorisinta jätskiä mitä kaupasta löyty ja herneitä. Ja kevätrullia mut aion säästää ne viikonlopulle kun oon S:n kanssa. Ryyppään taas lauantaina joten se päivä menee jo kalorien suhtee vituiks.

Mul on vaa pala kurkussa ja hirveen ahistunu ja surullinen olo enkä tiiä ees miks. Kai sen aiheutti ne kaupassa huutonauravat teinitytöt (olin iha varma että ne nauraa mulle) tai taas yks instagramin etusivulle pommahtanu kuva kauniista hoikasta tytöstä syömässä salaattia jossai Hawajilla. Samaan aikaan ku tää luuseri syö sokeria ja rasvaa kotonaan. Millon tää loppuu? 

Vaakakapina

Viikonloppu meni vähän miten meni, perjantaina söin niukasti. Lauantaina ei tehnyt mieli juuri mitään, mut käytiin kuitenkin kaverin kanssa syömässä ja suurin osa ton päivän kaloreista tulikin alkoholista. Mut kävelin kans yli 20 000 askelta. Sunnuntai menikin sitten vituiks. M haki päivällä ja illalla roskaruokaa. 2000 kaloria meni varmaa yli nii että heilahti. En myöskää liikkunu yhtää. En uskalla mennä vaa'alle, eikä se tekis mun motivaatiolle hyvää nähä paljonko lihoin. Oon jankannu itelleni, että punnitsisin itteni max 2 kertaa viikossa. Silloin todennäköisemmin vaa'an lukema on joka kerta pienempi. Mulle parin sadanki gramman painonnousu tarkottaa melkein maailmanloppua, en ole yhtään dramaattinen tai mitään köh köh. 

 Yritän nyt olla punnitsematta itteeni perjantaihin asti, harkitsen parin päivän vesipaastoa, ja aion käydä vähintään 2 km lenkillä tai salilla joka päivä. Niin ja ei mitään roskaruokaa.Haluun nähä tällä viikolla 130 kilon lukeman. 

Eikai mulla muuta, nyt jotenki ahistaa kauheesti olla töissä. Mut on justiinsa vakinaistettu, en haluis saikuttaa. Pitää vaa ottaa itteään niskasta kiinni.Sit ku oon laiha nii mua ei varmaa ahista enää. Nyt mua vaan ahistaa kaikki, varsinkin lounastauot. Mua ahistaa syöminen muiden edessä, koska ne varmaa ajattelee että mun pitäis olla lenkillä eikä syömässä. Mut ahistaa se tuleva mahollinen paasto, koska jos en syö nii varmasti sit taas kaikki kyselee miks en syö jne enkä haluu et muhun kiinnitetää huomiota liikaa. Mua hävettää istua alas, koska se penkki narisee. Varmaan koska oon niin painava ja joku päivä se hajoo mun alta. Mua pelottaa, et syön liian äänekkäästi ja muut on ärsyyntyneitä musta jne. 

Oon iha sekasi..

- 4,7 kg

300 grammaa vajaa viis kiloa. Sen verran oon nyt pudottanu kahessa viikossa. Pitäis kai olla tyytyväinen, mutta en oo :( Ens viikolla pitää olla 130 kg alapuolella. 

Syön korkeintaan 1500 kcal (joo paljon tiiän) ja oon harrastanu liikuntaa. Pari repsahdusta tullu, ehkä ne on pilannu mun edistymisen näin pahasti. Kokeilin kerran ketoruokavaliota ja pudotin sillä melkei 7 kg viikossa, pitäisköhä kokeilla taas. Olla ketolla vaikka kuukausi alkuun. 

Jos haluun olla ens viikolla alle 130 ja ruksittaa tuolta oikeelta ton 130 kg:en kohdan niin mun pitäis pudottaa ens viikolla 3,5 kg. Onnistunkohan siinä :/ 

Mun viikonloppu tulee olee aika kaloririkas, mut tuun kans liikkumaa paljo. Toivottavasti en liho tota 4,7 kiloo takasin viikonlopun aikana, ahistaa kauheesti :(

Yritän takoo omaan päähäni, et multa on vieny vuosia paisua tähän kuntoon. En millään pääse hoikkaan kuntoon viikossa, kuukaudessa tai ees vuodessa. Mut osa musta on eri mieltä, osa musta haluu olla vuoden lopussa ja alipainonen. 

Miten muut on näin täydellisiä 💔

Elämä on keitto, jota en haluu syödä

Oon nyt vähän liian innostunu tästä kirjottelusta, mut tää on tosi hyvää terapiaa ja on pitäny mun motivaation. En oo pitkäjänteinen tyyppi, yleensä jo ekasta repsahduksesta, mieliteosta tai laiskuuspuuskasta oon luovuttanu ja aatellu,et eipä tän kehon kanssa tarvii kauaa elää ku tapan itteni kohta kumminkin ni syödää nyt sit oikeen kunnolla. Joo tiiän tosi noloa teiniangstia, eikä parikymppisen kuuluis olla näin pentu.

Mutta nyt odotan sikäli innolla tulevaa, en oo koskaan eläny hoikassa tai ees normaalipainosessa kehossa. Miltäköhän se tuntuu? Kun voi tanssia ja liikkua ilman, että paikat hyllyy puolelta toiselle. Kun reidet ei hankaa toisiaan vasten. Kun en enää tunne kuinka mun selkämakkarat roikkuu. Kun maha onki litteä. Kun löydän vaatteita jokaisella shoppailureissulla. Kun pääsen oikeasti olemaan oma itseni. Ei hitsi, tunnen vaan, miten saan lisää energiaa. Harmi, että oon töissä. Muuten lähtisin just heti nyt lenkille, salille, ihan minne vaan!

Oon alkanu pitää itelläni tehtävälistaa, jos on saamaton paska niinku minä niin kannattaa kokeilla. Listaan siihen seuraavan päivän hommat, esim. kauppareissu, sali, lenkki, siivoaminen jne. Jos en suorita kaikkea, rankaisen itteäni jotenkin. Ei ole ollut vielä tarvetta rankaista itteäni, joten en oikeen tiedä miten sen tekisin. Ideoita? Viiltely ei käy, M kyllä tajuaa jos oon menossa viiltelemään enkä halua tuottaa sille pettymystä. Oon ollu irti viiltelystä yli puoli vuotta. Voisin tehä jonkun oikein kamalan rääkkitreenin, äh en tiiä.

Sain just semmosia ihania kylmiä väreitä, mitä saa kun kuuntelee vaikkapa hyvää biisiä. Mutta mä en kuunnellu hyvää biisiä, kuvittelin kaks sormea mun kurkussa ja sitä tunnetta kun vatsa tyhjenee. Oon ihan hullu. Alla lisää thinspoa <3

Niin paljon pudotettavaa

Välillä oon ihan kauhuissani ajatuksesta, että mulla on noin 90 kiloa pudotettavaa. Yhdeksän-vitun-kymmentä... Monilla ana-blogeja kirjoittelevien paino pyörii kuitenkin järkevissä lukemissa ja heillä on korkeintaan parikymmentä kiloa tavoitteeseen. Yhden ana-blogin olen löytänyt, jonka kirjoittaja on kolminumeroisissa luvuissa, mutta sekään ei taida olla aktiivinen.

Anyway, tää tuntuu siltä taas, etten pysty tähän. Miten von pudottaa itsestäni yhden kokonaisen (ylipainoisen) ihmisen painon. No mun ns. välitavoite on päästä sataseen. En muista, koska oon viimeks painanu tasan sata, varmaan amiksen tokalla. En käynyt paljoa vaa'alla, koska en halunnu kohdata rumaa totuutta. En ennen viime kevättä ollut käynyt sitten vuoden 2016 vaa'alla, ajatella. Silloin vuonna 2016 painoin 109 kg hrrr... Eli parisuhteen alettua oon saanut noin 30 kg lisää painoa. Sitä se on, kun M ei liho kirveelläkään. Se syö tosi epäterveellisesti ja paljon ja houkuttelee muaki pahoille teille. Silti sen paino ei nouse ja se oikeestaan on alipainon ja normipainon rajoilla. Ja mun ei tarvii kun vilkasta salaatinlehteä ja se tekee heti 100 grammaa painoon lisää. Tuntuu, etten voi syödä mitään lihomatta, voisipa ilmalla ja vedellä elää. Mulla on muutenkin kiero suhde ruokaan, ruoka on pilannu mun elämän. Oon sen takia läski ja epäonnistunut. Inhottu ja masentunu. Mutta kuitenkin, se lohduttaa mua, vaikka pilaakin mun elämää ja vie mua hitaasti hautaan. Mun pitäis opetella eroon ahminnasta ja tunnesyömisestä, ne on mun pahimmat viholliset tässä projektissa. Niin ja opetella rakastamaan liikuntaa niinkuin kunnon ihmiset.

Kiitos Iltalehden, löysin itselleni uuden yhden "tosielämän thinspon." Suomalaisen tytön, joka on onnistunut pääsemään Victora's secret malliksi ja ei ihme. Hän on niin kadehdittavan upea, alla pari kuvaa:

Huono olo

Tää sunnuntai oli pyhitetty ahmimiselle... ei hitto.

Aamuyöstä meni mäkkisafkaa, päivällä kebabbia ja illalla vielä suklaalevy. Nyt on niin paha olo.. Mutta hyvä niin, ansaitsen tän. Eikä tee mieli paskaruokaa hetkeen. Harkitsen oksentamaan menemistä, voisin jopa onnistua ku valmiiks etoo niin pahasti. Viikonloppu meni kuitenkin tosi paljoo liikuntaa harrastaen, painoki oli pe jo 134 kg eli melkein neljä kiloa vähemmän kuin viikon alussa. Se on kuitenkin varmaan noussut yli 140 kiloon tän päivän takia. Ihan varmasti. 

Makaan nyt sängyssä ja tunnen kuinka sisällä velloo. Typerä nainen. Jos asuisin yksin menisin harjoittelemaan oksentamista.