Jos oon ohut kuin viiva

Heippa, epäonnistuja täällä. Käyn vaa'alla sitten kotona ja päivitän lukemat postauksen loppuun. Mutta sen tiiän, että alle tavotteen en oo päässy. Lupasin itellenki ja kaikille alle 13o kiloa. Oon varmana painavempi ku koskaan. Oon mässäilly koko viikonlopun... Ja se tipaton? Voitte arvata. En vetäny örvellyskännejä, vaan join sivistyneesti ehkä kuusi. Sen verran ainakin, että krapulalta vältyttiin. Onneks tänään metsälenkki J:n kanssa. Ja aion tiputtaa mun päivän kalorinsaannin 900 kaloriin. En jaksa tätä jatkuvaa epäonnistumista. Joku päivittäinen treeni/lenkki/sali vielä niin luulis makkaroiden sulavan. Mulla on syyskuun lopulla synttärit, paras lahja itelle ois olla 10 kg kevyempi silloin. Jos asuisin yksin, en ois päätynyt tähän tilanteeseen. Miks M (poikaystävä) on niin syöppö ja miks se houkuttelee mutkin pahoille teille... Hyvähän sen on syödä mitä tykkää, kun se ei edes liho. Ollaan kaks ääripäätä, hän alipainonen ja mä ylipainonen... Mutta aion olla häntä kevyempi. Musta tuntuu jotenkin, että ei olla oikee pariskunta, koska mun naisena kuuluis olla pienempi ja fyysisesti heikompi, mut en oo. Olo on tosi epänaisellinen. Oon miettiny kokokroppakuvani tänne laittamista, että näätte mun tän hetkisen tilanteen, mutta pelkään tunnistamista ja rumia kommenteja.

Edit: oon 133,5 kg... vittu... 

Huijauspäiviä ja tipatonta

Sanoisin, että tää viikko on tähän mennessä ollut aikamoista tunteiden vuoristorataa. Alkuviikosta oisin voinut vaikka tappaa itseni, harkitsin saikkua ja alotin mun escitalopramit uudelleen koska voin niin huonosti. Nyt mulla on taas menny pari päivää paremmin. Tuntuu lähes normaalilta, syömisvammailuja lukuunottamatta.

Mä oon edelleen pysyny alle 1500 kalorin päivätavotteessa, paitsi sunnuntaina (ahmin morkkikseen) ja eilen. Kävin eilen J:n kanssa syömässä kiinalaisessa, ja sitten M suostutteli vielä illalla Heseen. Huhhuh tätä kalorien määrää.. Oon kuitenki ajatellut, että pitäisko mun pitää yks cheat day viikossa, se ei siis tarkottais mitään järjetöntä ahmimista vaan että kalorit saa olla siinä määrässä mitä energiantarvelaskuri sanoo eli 2500. Aika ällöä joo, mutta ehkä mun mieliteot rajottuis jos saisin "huijata" yhden päivän viikossa ja samalla opettelisin "normaaila" herkuttelua ilman ahmimista. 

Menojen rajoittamisesta puheenollen, mulla oli järkyttävä morkkis mun viikonlopusta, siks viime sunnuntaina ahminkin niin paljon kaikkea. En tiiä mistä se morkkis tuli, en sekoillu kuitenkaan mitään, perjantai meni esim. tosi hyvin. Oli hauskaa, ja mun kaverilla josta mulla oli alkuun huoli, oli myös hauskaa. Join tietysti sellaisen kännin sitten lauantaina, että mun muistikuvat on aika huonoja tietyistä pätkistä iltaa ja mietin vaan sitä että oonko nolannu itteni jotenkin. Poikaystävä haki mut pois ja matkan varrella iski sekä huono olo että kaloriahdistus. Oksetin itteni jonnekki bussipysäkille. Viime postauskessa selitin vähän huonosti, osaan siis oksettaa itteni, kun oon liian kovassa humalassa ja olo on jo valmiiksi huono, mutta en selvinpäin "vain" ahmimiskohtauksen jälkeen. 

Morkkis ja fakta, että en muista koska mulla ois viimeks ollu täysin tipaton viikonloppu, johti siihen päätökseen, että minä pidän nyt tipatonta. Muutama viikko oli alkuun suunnitelmissa, jatkan jos siltä tuntuu. Näin vältän kaikki alkoholin kalorit, känniset mieliteot, krapulat, morkkikset, rahanmenon ymsyms. Ja saan viettää aikaa kotona. 

Oon nyt asettanu sunnuntaille tavotteen, painon pitää olla alle 130 kg. Oli vaikka edes 129,9... kunhan se ois alle 130 kg.

It’s the mind that makes the body

Heippa, kävin eilen vaa'alla. 132 kg. Oon lipsunu paljon joten odotin painonnousua enkä laskua. Oon tyytyväinen siihen, että se laskee mutta samalla en oo tyytyväinen koska sen pitäis laskea enemmän. Oon miettiny vanhanaikasen leikekirjan tekemistä. Kaikki on nykyään kännykässä, ja tämmönen vanha täti haluais vähä fiilistellä vielä sitä aikaa kun kännykät ei ollu näin iso osa elämää. Tää on myös herättäny mut miettimään nykylapsia. Niidenkin elämä pyörii paljon kännyköiden ympärillä, somen julmassa maailmassa. Munkin instagramin etusivu on täynnä täydellisiä ja kadehdittavia ihmisiä. Enkä ole mikään pyhimys itsekkään. Valikoin itekkin kaikista edustavimmat kuvat itestäni, kokokroppa/teinipeilikuvia otettaessa väännän ja puristan mun kehon "parhaimmilleen", selfiestä häivytän kaikki ihohuokoset, jotka mun liian tarkka etukamera paljastaa. Ja jaan tietenki suurimmaksi osaksi pelkkää positiivista. Saatan olla sohvanpohjalla, ahmimassa ja itkemässä silmiäni päästä ja jakaa viikontakaisen silotellun selfien jollain tsemppaavalla ja positiivisella quotella, niin kliseistä.

Mutta palaan takasin tästä pohdistelusta siihen pääpuheenaiheeseen. Viikonlopusta tulee hankala... Joten en uskalla punnita itteäni maanantaina, ehkä vasta viikon lopulla. Paljon alkoholia eli paljon kaloreita. Mutta en halua skipata kaikkia menoja kaloreiden takia, haluun että mun harvat kaverit pysyy. Meen tänään S kanssa Helsingin yöhön ja huomenna on A:n kotibileet. Ja kännissähän sitä tulee tietty sorruttua kaikenmaailman paskaruokiin... Varsinkin kun M (eli poikaystävä) on mukana näissä kotibileissä. Se ei kylläkään juo, mutta haluu silti aamuyöstä kebua ja sanoo "ja sulle kebabrulla ranskalaisilla." Onneks oon niin innokas tanssimaan, että tänään poltan ainaki kaloreita liikunnalla. Se käy hyvin treenistä hyppiä ja heilua monta tuntia putkeen ja askelmittarin mukaan saan yhen baarireissun aikana helposti 10 000 askelta täyteen. Joudun myös käymään mun vanhempien luona, joka tarkottaa sitä että mutsi samaan aikaan tuputtaa kaikkea huonoa ruokaa sekä arvostelee mun lihomisia ja painoa, aika ristriitasta. Se kävi myös pari päivää sitten mun luona, puhui siitä, että pitäisi laihtua koska terveys. Mulla on myös pakko olla kuulemma diabetes ja pitäis ravata teettämässä kaikki testit. No, vielä mä sille näytän. Haluan kuulla, kun se sanookin kerrankin että alan olemaan liian laiha. Ne sanat haluan kuulla.

 Nyt kun viikonloppu menee ihan vituiksi, haluisin paastota ens viikolla. Puhdistaa kehoa vähän kaikesta paskasta. Oiskohan 48 h alkuun hyvä? Mitä mieltä? Pilaako kookosveden juominen paaston? Luin, että siinä ois hyvin elektrolyytteja ja niitähän paastolla kannattaa nauttia niin ei kärsi pahemmin huimaamisesta ja päänsäryistä jne. Merisuola kai käy myös. Entäs kivennäisvesi? Tää paasto vaa nii tulis sopivaan saumaan ton järkyn kaloripommi-viikonlopun päätteeks. Nyt haluun päästä alle 130 kg. Jos saan about 10 kg alas, oon jo tippunu sairaalloisesta ylipainosta vaikeaan. Edistystä sekin. 

Säästin tän viimeseks triggerwarning! Kuten aiemmista teksteistä tulee ilmi, mulla on välillä aivan järkky halu "puhdistaa" (purge) itteni kun oon esim syöny liikaa. Käytin eilen laksatiiveja, mutta jotenkin oksentaminen ois tuntunu paremmalta vaihtoehdolta. Mulla on ollut nuorempana järkyttävä emetofobia, oksentamisen pelko, ja se taitaa vieläkin rajottaa mua. Oon aika hyvin päässy irti siitä, mutta aina kun mulla ois ollu mahdollisuus ahmimisen jälkeen puhdistaa itteni, mulla ei oo ollu kanttia tekemään sitä. Ja eihän se terveellistä ole, haluisin käyttää sitä vaan äärimmäisenä keinona.

🎀 Stay safe 🎀

Tarviin apua

Mä en pärjää tän laihduttamisen kanssa yksin. M tavallaan tukee mut se ei tue. Oon tavallaa kateellinen niille, joiden miesystävät oikeen kannustaa skippaamaan aterioita ja liikkumaan ja laihtumaan. Ei M, se lähtee mun mielitekoihin heti "mukaan" kun mainitsen, että tekee mieli vaikkapa hesesafkaa. Se on jo siltä istumalta lähdössä hakemaan sitä jos haluan, ja tietenkin mun itsekuri pettää siinä vaiheessa. Tai jos mulla on ollu tosi huono päivä se tuo kakkaruokaa kaupasta. Sen pitäisi sanoa, että vitun läski en tuo sulle muuta ku kurkkua ja kivennäisvettä. Mutta ei. Sen mielestä oon hyvä näin koska oon pehmee ja kiva koskea, wtf. En oikeen osaa ottaa tota kohteliaisuutena, en haluu olla pehmee hyllyvä kasa. 

Siispä, jos omistat kikin, ois kiva saada laihdutuskaveri. Semmonen jonka kanssa tsempata toisiamme. Semmone, joka muistuttaa että parin kilon pudotuksen näkeminen vaa'alla tuntuu paremmalta kuin mikään muu ruoka. 

Mut löytää kikistä nimellä hiilariprinsessa

My 300-lb Life

Postailen ihan liikaa, tuntuu vaan taas olevan vuodatettavaa. Moni ei varmaan näitä lue, mutta ainakin mä pääsen purkamaan oikeita ajatuksiani.

 Läskiahdistusta taas luvassa. Istuin eilen sohvalla, ja tajusin kuinka järkyt reidet mulla onkaan. Ne on jo isot muutenkin, mutta istuessa vielä pahemmat. Oon huomannu, et jos istun vaikkapa työkaverin kanssa autossa, jotenki alitajusesti puristan mun reisiä yhteen istuessa et ne näyttäis ees vähän kapeemmilta. Normaaliako? Stressaan myös jos ihmiset näkee mut sivuprofiilista, ja näkee mun järkyn leuka/kaulapussin. Mun elämä on täynnä tämmösiä pieniä ahistuksia, mutta eikös melkein jokaisella naisella oo näitä, right? Ahdistusta siitä, että liivit puristaa selkään kauheen makkaran. Ahistusta siitä, että välillä unohtaa jännittää/vetää vatsaa sisään. Ahistusta siitä, et tietystä kulmasta käsivarret näyttää ekstraleveiltä. Ja niin edelleen. Nämä on mun syitä laihtua, en niinkään välitä ylipainon terveysriskeistä, eniten välitän siitä, että mun ei tarvii häpee omaa kehoani ja kokea suurta ahistusta kun poistun kotoa. 

Oon huomannu, että mun ajattelutavoissa on tapahtunu täyskäännös. Ennen en ajatellut, että ylimääränen rasva kehossa=ruma (paitsi itsestäni) mutta nyt huomaan, että tunnun kauhistelevan muidenkin liikakiloja. Pidän nää kauhistelut omana tietonani, tietty. Mun kaveripiirissäki on pari isokokosta, molemmat semmosia ns, keskivartalolihavia. Kun mulla kertyy tää rasva tasasesti myös reisii, perseeseen ja alleihin ja just sinne leuan alle ni näillä muilla se tuntuu kerääntyvän suurimmaks osaks vatsaan. Oonki kauhistellu (tirtrnkin edelleen vaan ajatuksissani) heidän turvonnutta mahaa. Mutta samaan aikaan toivon ettei he laihdu ennen mua, koska tulisin järkyn kateelliseks.Koen syyllisyyttä näistä mun ajatuksista, ei kunnon ystävä ajattele näin. Oon huomannu myös, että vaikkapa mun ennen ihailemat kurvikkaat plus-size mallit ei enää oo kauniita mun silmissä. Ennen muutenkin ajattelin, että kurvit ois naisellisen näköstä ja kaunista. Vaan nytpä mun ajatus naisellisuudesta on se, että mitä enemmän näkyy luita, sen parempi. Enää en oo ylpee siitä, et mun on D-kupin tissit. Ne on vaan kaks riippuvaa rasvasäkkiä ja haluisin kauniit, kiinteät ja pienet tissit että voisin kans käyttää kauniita pitsisiä braletteja ja olla julkisillakin paikoilla ilman liivejä. Ei siroilla keijukaislla tai ballerinoillakaan ole mitää isoja tissejä.

En oo laskenu kaloreita, mutta tiiän et oon hyvin alle sen "päivittäisen saantisuosituksen." Ja kun mun työ on suurimmaks osaks fyysisesti raskasta niin mua on alkanu huimaamaan ja heikottamaan, kun "en syö tarpeeks" Jes! Voisin käydä vaa'alla jopa tänään. 

Hitaasti eteenpäin

"Ahmin" eilen vain kolme keksiä. Okei, ne oli isoja keksejä. Mutta kumminkin, huonomminki ois voinu mennä. Aion syödä töissä koko viikon eineskeittoja, joissa on se 120 kcal per annos. Illalla kotona yritän rajottaa hirveetä ylensyöntiä pillereiden ja veden avulla. Alle tonnin kaloreille on jäätävä. Ja pitää yrittää jaksaa lenkkeillä, siivota, treenata... 

Mun mieliala on parempi, kuin viime viikolla. Jos nyt pääsisin hyviin lukemiin.. 

Mulla on kaks "dieettiä" mitä aijon kokeilla. Aion olla jossain kohtaa viikon raakavegaanina ja pari viikkoa ketolla. 

Mun pitäis vielä korjata mun unirytmi, nyt nukun vaan 5 h joka yö ja tommosilla yöunilla ei laihduta tai pidetä mielitekoja kurissa.

Alotan sit maanantaina

Heippa, mul on menny aikalailla koko viikko suruun ja ahistukseen ahmiessa. En oo käyny vaa'alla enkä uskalla. Mun kaveri on laihtunu. Mun pitäis olla onnellinen sen puolesta mutta en oo. Miks mä epäonnistun? Aattelin alottaa maanantaina taas tiukan kurin. 1000 kcal maksimissaa päivässä ja jotain liikuntaa. Ja neljä litraa vettä päivässä. Päivittelen viikon lopussa miten meni ja sainko tuloksia!