Älä valita, aina löytyy joku jolla on huonommi asiat

 Tästä tulee nyt pelkkää valitusta. Trigger warning ja niin edellee, jos et haluu negatiivisia viboja niin skippaa tää.

Aamut tuoksuu syksyltä, näinkö nopeesti se kesä meni? Tuun surulliseks siitä. Siitä tuoksusta tulee kans mieleen lapsuus, koulujen alku. Tuun surulliseks siitäkin. Mä en tiiä miksikä tätä kutsutaan, tuoksumuisti? Kun tietyistä tuoksuista lävähtää kauheet flashbackit tietyistä asioista. Valaiskaa kommenteissa, jos tiiätte. Mun ei tarvii ku vetää sitä syksyistä tuoksua keuhkoihi ja sulkee silmät, nii melkein itekki uskon taas olevani 8 vuotias kävelemässä kouluun, ainoona stressin aiheena unohtuneet läksyt. Mut ei, oon "vastuullinen" aikuinen, kävelemässä autolle, että pääsen töihin. Vittu töihin. Justhan mä olin amiksessa, ylä-asteella ja ala-asteella. Justhan mä olin 16 -vuotias, joka vietti elämää ilman verokorttien täyttöä, laskuja. Justhan mä olin 11 -vuotias, jolla oli mitä hämärimmät leikit S:n kanssa. Antakaa mulle aikakone. Mulla on joku vamma päässä, että kultaan vanhoja muistoja vähä liikaaki. Kokoajan on semmone kaipuu menneeseen, vaikkei se parempaa ollutkaan kuin nykyhetki. Silti tekisin vaikka mitä, jos saisin matkustaa ajassa taaksepäin. Lapsena sentään oli tyhmä, eikä oikeen tajunnu mitä ympärillä tapahtu.

Oon jotenki iha loppu, tekis mieli taas vaan luovuttaa ja tuudittautua siihen ajatukseen, että ei tässä kehossa tarvii tosiaan kauaa elää joten miksen vaa jatkaisi ahmimista samalla ku selaisin seuraavan Intercityn aikatauluja. Kutkuttaa ajatus astua raiteille sen eteen kun se tulee tuhatta ja sataa mua kohti.S kertoi viikonloppuna, että se on suunnitellu samaa. Mutta ei, koitan muuttua joten nää jääköön nyt ajatusleikiksi. Koitan päästä eroon mun makkaroista, paksuista reisistä. Tarvisin varmaa jonkun laihdutuskaverin, jonka kaa pidettäis toisiamme ruodussa. Mun pitäis saada vaan itteeni niskasta kiinni. Pitäis jatkaa lääkkeiden syömistä, mut pelkään, että ne lihottaa. Miten selviän loppuvuodesta? Tulee pimeää ja masentavaa. Uusia koronarajotuksia varmaan. Töissä ei sais olla väsynyt. Nytkin sen sijaan, että tekisin töitä, kirjotan tätä blogia. Oon laiska. Jos oisin, terve eli laiha, olisin energisempi. Sitähän kaikki sanoo. Mut miten voin laihtua kun en jaksa. Tää on yhtä noidankehää ja oravanpyörää kokoajan. Katon kun muut mun ympärillä tekee töitä ja jaksaa. Mun huonotuulisuus paistaa mun naamasta kilometrin päähän ja siks kukaan ei puhu mulle. Tai sitten oon liian lihava ees niiden työkaveriksi. J ja A hengaa paljon keskenään, ja oon taas jäänyt kolmanneks pyöräks. Ja mun mielestä vaan siks, koska olen läski. Ja varmaan niidenkin mielestä.

Anteeks, tää teksti on yhtä sekavaa ku mun ajatukset.

 

 

Binge monster

Kävin just hakemassa ahmittavaa, tosin en niin paljoa ku yleensä. Sikäli edistystä et mulla on "vaan" paketti vähäkalorisinta jätskiä mitä kaupasta löyty ja herneitä. Ja kevätrullia mut aion säästää ne viikonlopulle kun oon S:n kanssa. Ryyppään taas lauantaina joten se päivä menee jo kalorien suhtee vituiks.

Mul on vaa pala kurkussa ja hirveen ahistunu ja surullinen olo enkä tiiä ees miks. Kai sen aiheutti ne kaupassa huutonauravat teinitytöt (olin iha varma että ne nauraa mulle) tai taas yks instagramin etusivulle pommahtanu kuva kauniista hoikasta tytöstä syömässä salaattia jossai Hawajilla. Samaan aikaan ku tää luuseri syö sokeria ja rasvaa kotonaan. Millon tää loppuu? 

Vaakakapina

Viikonloppu meni vähän miten meni, perjantaina söin niukasti. Lauantaina ei tehnyt mieli juuri mitään, mut käytiin kuitenkin kaverin kanssa syömässä ja suurin osa ton päivän kaloreista tulikin alkoholista. Mut kävelin kans yli 20 000 askelta. Sunnuntai menikin sitten vituiks. M haki päivällä ja illalla roskaruokaa. 2000 kaloria meni varmaa yli nii että heilahti. En myöskää liikkunu yhtää. En uskalla mennä vaa'alle, eikä se tekis mun motivaatiolle hyvää nähä paljonko lihoin. Oon jankannu itelleni, että punnitsisin itteni max 2 kertaa viikossa. Silloin todennäköisemmin vaa'an lukema on joka kerta pienempi. Mulle parin sadanki gramman painonnousu tarkottaa melkein maailmanloppua, en ole yhtään dramaattinen tai mitään köh köh. 

 Yritän nyt olla punnitsematta itteeni perjantaihin asti, harkitsen parin päivän vesipaastoa, ja aion käydä vähintään 2 km lenkillä tai salilla joka päivä. Niin ja ei mitään roskaruokaa.Haluun nähä tällä viikolla 130 kilon lukeman. 

Eikai mulla muuta, nyt jotenki ahistaa kauheesti olla töissä. Mut on justiinsa vakinaistettu, en haluis saikuttaa. Pitää vaa ottaa itteään niskasta kiinni.Sit ku oon laiha nii mua ei varmaa ahista enää. Nyt mua vaan ahistaa kaikki, varsinkin lounastauot. Mua ahistaa syöminen muiden edessä, koska ne varmaa ajattelee että mun pitäis olla lenkillä eikä syömässä. Mut ahistaa se tuleva mahollinen paasto, koska jos en syö nii varmasti sit taas kaikki kyselee miks en syö jne enkä haluu et muhun kiinnitetää huomiota liikaa. Mua hävettää istua alas, koska se penkki narisee. Varmaan koska oon niin painava ja joku päivä se hajoo mun alta. Mua pelottaa, et syön liian äänekkäästi ja muut on ärsyyntyneitä musta jne. 

Oon iha sekasi..

- 4,7 kg

300 grammaa vajaa viis kiloa. Sen verran oon nyt pudottanu kahessa viikossa. Pitäis kai olla tyytyväinen, mutta en oo :( Ens viikolla pitää olla 130 kg alapuolella. 

Syön korkeintaan 1500 kcal (joo paljon tiiän) ja oon harrastanu liikuntaa. Pari repsahdusta tullu, ehkä ne on pilannu mun edistymisen näin pahasti. Kokeilin kerran ketoruokavaliota ja pudotin sillä melkei 7 kg viikossa, pitäisköhä kokeilla taas. Olla ketolla vaikka kuukausi alkuun. 

Jos haluun olla ens viikolla alle 130 ja ruksittaa tuolta oikeelta ton 130 kg:en kohdan niin mun pitäis pudottaa ens viikolla 3,5 kg. Onnistunkohan siinä :/ 

Mun viikonloppu tulee olee aika kaloririkas, mut tuun kans liikkumaa paljo. Toivottavasti en liho tota 4,7 kiloo takasin viikonlopun aikana, ahistaa kauheesti :(

Yritän takoo omaan päähäni, et multa on vieny vuosia paisua tähän kuntoon. En millään pääse hoikkaan kuntoon viikossa, kuukaudessa tai ees vuodessa. Mut osa musta on eri mieltä, osa musta haluu olla vuoden lopussa ja alipainonen. 

Miten muut on näin täydellisiä 💔

Elämä on keitto, jota en haluu syödä

Oon nyt vähän liian innostunu tästä kirjottelusta, mut tää on tosi hyvää terapiaa ja on pitäny mun motivaation. En oo pitkäjänteinen tyyppi, yleensä jo ekasta repsahduksesta, mieliteosta tai laiskuuspuuskasta oon luovuttanu ja aatellu,et eipä tän kehon kanssa tarvii kauaa elää ku tapan itteni kohta kumminkin ni syödää nyt sit oikeen kunnolla. Joo tiiän tosi noloa teiniangstia, eikä parikymppisen kuuluis olla näin pentu.

Mutta nyt odotan sikäli innolla tulevaa, en oo koskaan eläny hoikassa tai ees normaalipainosessa kehossa. Miltäköhän se tuntuu? Kun voi tanssia ja liikkua ilman, että paikat hyllyy puolelta toiselle. Kun reidet ei hankaa toisiaan vasten. Kun en enää tunne kuinka mun selkämakkarat roikkuu. Kun maha onki litteä. Kun löydän vaatteita jokaisella shoppailureissulla. Kun pääsen oikeasti olemaan oma itseni. Ei hitsi, tunnen vaan, miten saan lisää energiaa. Harmi, että oon töissä. Muuten lähtisin just heti nyt lenkille, salille, ihan minne vaan!

Oon alkanu pitää itelläni tehtävälistaa, jos on saamaton paska niinku minä niin kannattaa kokeilla. Listaan siihen seuraavan päivän hommat, esim. kauppareissu, sali, lenkki, siivoaminen jne. Jos en suorita kaikkea, rankaisen itteäni jotenkin. Ei ole ollut vielä tarvetta rankaista itteäni, joten en oikeen tiedä miten sen tekisin. Ideoita? Viiltely ei käy, M kyllä tajuaa jos oon menossa viiltelemään enkä halua tuottaa sille pettymystä. Oon ollu irti viiltelystä yli puoli vuotta. Voisin tehä jonkun oikein kamalan rääkkitreenin, äh en tiiä.

Sain just semmosia ihania kylmiä väreitä, mitä saa kun kuuntelee vaikkapa hyvää biisiä. Mutta mä en kuunnellu hyvää biisiä, kuvittelin kaks sormea mun kurkussa ja sitä tunnetta kun vatsa tyhjenee. Oon ihan hullu. Alla lisää thinspoa <3

Niin paljon pudotettavaa

Välillä oon ihan kauhuissani ajatuksesta, että mulla on noin 90 kiloa pudotettavaa. Yhdeksän-vitun-kymmentä... Monilla ana-blogeja kirjoittelevien paino pyörii kuitenkin järkevissä lukemissa ja heillä on korkeintaan parikymmentä kiloa tavoitteeseen. Yhden ana-blogin olen löytänyt, jonka kirjoittaja on kolminumeroisissa luvuissa, mutta sekään ei taida olla aktiivinen.

Anyway, tää tuntuu siltä taas, etten pysty tähän. Miten von pudottaa itsestäni yhden kokonaisen (ylipainoisen) ihmisen painon. No mun ns. välitavoite on päästä sataseen. En muista, koska oon viimeks painanu tasan sata, varmaan amiksen tokalla. En käynyt paljoa vaa'alla, koska en halunnu kohdata rumaa totuutta. En ennen viime kevättä ollut käynyt sitten vuoden 2016 vaa'alla, ajatella. Silloin vuonna 2016 painoin 109 kg hrrr... Eli parisuhteen alettua oon saanut noin 30 kg lisää painoa. Sitä se on, kun M ei liho kirveelläkään. Se syö tosi epäterveellisesti ja paljon ja houkuttelee muaki pahoille teille. Silti sen paino ei nouse ja se oikeestaan on alipainon ja normipainon rajoilla. Ja mun ei tarvii kun vilkasta salaatinlehteä ja se tekee heti 100 grammaa painoon lisää. Tuntuu, etten voi syödä mitään lihomatta, voisipa ilmalla ja vedellä elää. Mulla on muutenkin kiero suhde ruokaan, ruoka on pilannu mun elämän. Oon sen takia läski ja epäonnistunut. Inhottu ja masentunu. Mutta kuitenkin, se lohduttaa mua, vaikka pilaakin mun elämää ja vie mua hitaasti hautaan. Mun pitäis opetella eroon ahminnasta ja tunnesyömisestä, ne on mun pahimmat viholliset tässä projektissa. Niin ja opetella rakastamaan liikuntaa niinkuin kunnon ihmiset.

Kiitos Iltalehden, löysin itselleni uuden yhden "tosielämän thinspon." Suomalaisen tytön, joka on onnistunut pääsemään Victora's secret malliksi ja ei ihme. Hän on niin kadehdittavan upea, alla pari kuvaa:

Huono olo

Tää sunnuntai oli pyhitetty ahmimiselle... ei hitto.

Aamuyöstä meni mäkkisafkaa, päivällä kebabbia ja illalla vielä suklaalevy. Nyt on niin paha olo.. Mutta hyvä niin, ansaitsen tän. Eikä tee mieli paskaruokaa hetkeen. Harkitsen oksentamaan menemistä, voisin jopa onnistua ku valmiiks etoo niin pahasti. Viikonloppu meni kuitenkin tosi paljoo liikuntaa harrastaen, painoki oli pe jo 134 kg eli melkein neljä kiloa vähemmän kuin viikon alussa. Se on kuitenkin varmaan noussut yli 140 kiloon tän päivän takia. Ihan varmasti. 

Makaan nyt sängyssä ja tunnen kuinka sisällä velloo. Typerä nainen. Jos asuisin yksin menisin harjoittelemaan oksentamista.