Missä me ollaan ja oonks mäki siellä

N 1,5 kk hiljaiseloa blogin puolella, ja voisi sanoa, että hiljaiseloa on ollut kaiken suhteen. En käy enää missään, osin koronan takia mutta myös osin koska en jaksa. Mutta edelleen hengissä ja lihava. Päivät tuli pimeiksi, oon kaiken valosan ajan töissä pimeessä. Ei ihme jos heikko ihminen romahtaa. Mun pää on niin sumussa. Töissä käyty tunnollisesti yhtä saikkua lukuunottamatta. Syöny oon vähä miten sattuu, vaa'alla en käy. Kuhan sais edes alkuun karsittua tän sokerinhimon pois. Ja harrastettua liikuntaa. Edes pari kertaa viikossa. Jos alottaisin helpoin ja pienihn askelin uudestaan. Tavallista ruokaa alkuun kaloreita kyttäämättä. Kahtena päivänä viikossa saa huijata, mutta vähän. En kestä tässä kehossa, jos en laihdu niin mielummin kuolen.

Sokeriton Red Bull antaa siivet

En oo käyny vaa'alla. Oon syöny aika huonosti, mutta mun kunto on kohentunu. Oon nyt lenkkeilly paljon (kävellen, ei tämmöset läskit voi juosta julkisesti) ja rykästiin viikonloppuna tosi pitkä lenkki, mun hoikempi pikkusisko oli iha kuollu jo puolessa välissä. Ja mä painoin eteenpäin ku työhevonen. Mutta nää syömiset... 

Oon miettiny, että ku oon syöny kaikki houkuttelevat hiilariruuat veks, alkaisin ketolle. Ens viikon maanantaina ois hyvä. Saisin buustia laihtumiseen ja ehkä lisää energiaa. Oon ollu tosi väsyny viimeaikoina. Haluisin nyttenkin lähteä pois töistä. Tulisipa se yks mukava tyyppi tänne jo takas, sille vois vaan sanoa, että sanoisko se pomolle että lähen "migreenin" takia. Pomon luokse en uskaltais ite mennä. Se on aina niin nihkee mua kohtaan. 

Musta tuntuu, että tää pienen pieni "yhteisö" mun blogin ympärillä on kuollut, ja kirjottelen täällä ihan vaan omaksi iloksi. Motivaatio kaikkeen on lopussa, kuten myös mun kirjotusmotivaatio tänne. Te, ketkä luette, älkää ihmetelkö jos katoan hetkeks.

Näytä sun hymyä vaik ees puolikas

Trigger warning Tää postaus ei koske kauheesti mun laihdutusta tai syömisvammailuja. Tästä tulee varmaan sekavaa settiä, koska mun aivotkin on ihan sekaisin. 

En vaan tiedä mikä mua vaivaa. Oon huomannu olevani tosi impulsiivinen. Ihan pienikin juttu voi saada mun mielen raiteiltaan, hyvässä ja pahassa. Saatan saada maniaa muistuttavan innostuspuuskan, jolloin saan aikaseksi vaikka mitä. Mutta mitään holtitonta maniaa se ei ole. Ehkä enemmänkin normaalin, aktiivisen ihmisen arkea. Mun ainoa kosketus normaaliin elämään. Tai sitten saatan saada valtavan painolastin rinnan päälle. Silloin en kykene muuhun kuin vellomaan itsetuhoisissa ajatuksissani. Eli siis täysi ääripää mun "manialle". Oon muutenkin monessa asiassa impulsiivinen, esimerkki aamulta: Sain töissä ristiriitaisia ohjestuksia. Eilen mulle sanottiin, että voin jättää yhden jutun tekemättä. Joku toinen voi kuulemma tehdä sen, että kerkiän hyvin edetä seuraavaan projektiin. Noh, tänä aamuna sain toiselta ihmiselta pientä kritiikkiä, kun olin jättänyt sen erään asian tekemättä. Tästä sain jonkun uhmakkaan kiukkupuuskan ja aloin katselemaan dramaattisesti uusia työpaikkoja, jos en kerta tänne kelpaa (en tietenkään kiukutellut kritiikkiä antaneelle pomolle, nielin vaan hymyillen.) Löysinkin yhden paikan, joka kolahti. Pienempi tuntimääräkin viikossa, voisi sopia tällaiselle mt-vammaiselle paskalle. Uhmakkuus vaihtui tunteeseen, että en tosiaan pärjää tällä alalla ja tuotan pettymyksen kaikille. Että palaankin sille vanhalle, tutulle ja turvalliselle alalle häntä koipien välissä. Ja muutos pelottaisi. Ja tosiaan, olisin ollut täällä töissä vasta vähän yli puoli vuotta, mun työnantaja haki pitkäaikaista työntekijää... Mutta kun tää riittämättömyyden tunne on niin ihmistä syövää. Tuntuu etten osaa. Haluisin suorittaa kaiken kympin arvoisesti, mutta kun ei. Onnistun ehkä seiskan arvoisesti. Enkä puhu töistä, vaan kaikesta. Tuntuu, että jokainen on lahjakas edes jossain, mutta mä oon lahjakas vaan lihomisessa. Oon irvokas kombo sekä perfektionismiä että laiskuutta. Mun entinen psykologi sanoi, että oon suorittaja. Mieleltäni joo, mutta mun keho ei suorita. Mun keho makaa sohvalla ja mättää lohturuokaa turpavärkkiin minkä kerkiää kun pitäisi esimerkiksi siivota. "Ne sotkut ei karkaa mihinkään" se (psykologi) sanoi. Niin no, karkaisipa ne pois.

Joo mä lopetan taas huomenna

Ahmiminen ja päihdeöverit oli tän viikonlopun teema ja nyt tuntuukin siltä. Viime vklp en pahemmin paskaa syönyt ja olin aivan tipaton ja kyllähän se olo maanantaina töissä oli aivan eri. Miks teen tätä itelleni. Nyt ajatus ei kulje, oon jossai apaattisuuden ja masentuneen fiiliksen välimaastoilla. Olisin halunnut jäädä sänkyyn, mutta en voi. Se olis nii läpinäkyvää sanoa olevansa sairaana just maanantaina. Seuraava vklp otetaan ihan rauhassa, tehden jotain rakentavaa ja syömällä hyvin ja kevyesti. Oon vihdoin päässy painoni kanssa ekan välitavotteen alle enkä tahdo pilata tätä...

Pitäisiköhän mun alkaa syödä aamupalaa? En tiiä, onko tästä jotain vahinkoa mun pojektille, että skippaan aamupalan ja syön ekan kerran klo 11. Tänään mulla on tomaattikeittoa ja kotona syödään jotkut possunlihapalat ja nuudelia. Oon tilannu protein.fi rasvanpolttoa tehostavaa proteiinijuomajauhetta, pitäis alkaa juomaan sitäkin. En vaan oikeen pidä sen mausta, mutta se vie kyllä ruokahalun tehokkaasti. Protsku tekee kylläseks ja se kun joutuu kittaamaan puoli litraa jotain suht pahaa litkua kurkusta alas tekee ällön olon ja ruoka ei maistu.

Onko teille käynyt joillekkin myös niin, että kun laskette kaloreita, niin haluutte päivä päivältä pienempiin lukuihin? Viimeviikon ahmimiskierteessä oisin ollu tohon lukuun tyytyväinen, nyt en oikeen ole... Mutta nälkä kyllä on ja ahistaa että M haluaa taas syödä jotain huonoa... Oon niin nälissäni et mun itsekuriq aon nolla.

Haluisin myös käydä vaa'alla mut mun eilisen ahmimisen takia se on pompannu varmaa taas yli 130 kg enkä haluis pilata mun fiilistä. A

Viikon syömiset - Viikonloppu

Vituiks meni

Menin perjantaina ryyppäämään, alkoholista tuli paljon kaloreita joita en aikonut edes laskea. Mutta kulutin ne varmasti pois illan aikana kun olin nii paljon liikkeessä. Mun paino oli perjantaina päivällä 129,5! Lauantaina en syönyt mitään paitsi M pakottamana mäkkisafkaa "koska mun pitää syödä jotain". Jäin kuitenkin (toivottavasti) alle 2000. Perjantailtakaan en laskenut kaloreita, mutta söin tosi vähän.

Sunnuntai meni ihan ahmimiseksi, mutta kävin sentään 4 km lenkillä. Nyt taas ryhtiliikkeen aika, painoa en uskalla kattoa. 

Viikon syömiset - Torstai

Aamupala: Musta kahvi x 2 = 4 kcal 

Lounas: Spagetti Bolognese = 400 kcal 

Iltamässäilyt: grillisafkaa, popcorni pussi ja pari rivia suklaata... en laskunu kaloreita mut sanoisin et reippaasti yli tonnin... 

Miks mun mies tuo kaikkee paskaa, vaikka se tietää et yritän laihtua ja mul on paska itsekuri.. 

Viikon syömiset - Keskiviikko

Aamupala: Musta kahvi = 2 kcal 

Lounas: itsetehty salaatti (idut, jäävuorisalaatti, kana, rasvaton raejuusto, porkkana), musta kahvi= 265 kcal

Päivällinen: Pho-keitto =670 kcal 

Jouduin käymään eräissä juhlissa jossa oli, tottakai, kaikkea huonoa. Söin pari palaa kakkua = 231 kcal ja kotona vielä suklaata = 543 kcal ja muutaman ruissipsin = 80 kcal 

Yhteensä = 1427 kcal

Saisi syödä vielä vähemmän, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Vaa'alle en oo uskaltautunu...