Mun mieli kuohuu ku ravistettu kuoharipullo

Ekaks, paino on varmaan palannut siihen mitä se oli ku "alotin" Kaikki se (joskin pieni) edistys valu hukkaan. Onhan näitä tekosyitä: salit kiinni koska korona. Kaamosaika pahensi masennusta, huono sää ulkona yms yms. Jos jossain oon hyvä niin tekosyiden keksimisessä... Käykö teille niin, että just kun elämä alkaa tuntumaan elämisen arvoselta ja alatte nousemaan sieltä loputtomasta suosta, jokin tai joku lyö teijät takasin niin syviin pohjamutiin, ettei sieltä hetkessä taas nousta. Mulle nimittäin tuntuu aina käymään niin. Olin loppusyksystä tähän alkukevääseen aika synkissä vesissä. Yritin jopa avata ranteet, mutta epäonnistuin siinäkin. Sain kyllä vähän raapastua valtimoa, koska verta pulppusi ku suihkuläheestä, mutta koska kirjotan tätä postausta nyt en todistetusti onnistunut kunnolla. Tosiaan tossa yli kk takaperin, kun valon määrä lisäänty ja lumi alko sulaa niin tuli kevättä rintaan mullekkin. Mutta se ilo loppu lyhyeen. Koiralla todettiin märkäkohtu ja sitä piti viedä leikattavaks ja pelkäsin, että se kuolee. Myös seuraavan viikon siitä pelkäsin, että se saa jotain komplikaatioita ja kuolee. Kun taas vihdoin asiat alko rullaamaan ja stressi koiran voinnista hiipu, työkaveri tiputti pommin. Hän aikoo ehkä vaihtaa työpaikkaa. Selvennyksenä, että oon jotenkin tosi kiintynyt tähän henkilöön, vaikka en sitä hänelle kehtaa näyttää. Samana aamuna ajoin peurakolarin, joka sinetöi sen työkaverin päätöksen vaihtaa työpaikkaa. Auton sain halvalla takasin kuntoon, onneksi. Mutta nyt suren valtavasti sitä, että hän vaihtaa työpaikkaa eikä varmaan enää nähdä. Hän viihtyy turhan hyvin kotona enkä kehtaa vongata häntä viettämään aikaa. Musta tuntuu, että aina kun tykästyn johonkin tyyppiin, niin se tyyppi napataan pois mun elämästä... Tuntuu ettei mulla oo mitään kontrollia mihinkään, ei ees syömisiin. Haluisin alkaa taas pelleilemään syömisten kanssa ja syödä mahdollisimman vähän. Pitää alottaa varmaan annoskoon puolittamisesta ja juoda neljä litraa vettä päivässä.

Olipahan taas viikonloppu. Kova känni, draamailua ja ahmimista. Ja vähän ahdistusta. 8/16 dieetti jatkuu taas ja kestää ainakin perjantaihin, oon päättänyt että viikonloppuisin saan vähän enemmän löysäillä, tosin en liikaa. Oon alkanu pohtimaan mun elämää. Oon miettinyt jos uskaltaisin laittaa elämääni siinä mielessä kuntoon, että uskaltaisin varata lääkäriajan ja alkaa vihdoin purkamaan tätä sotkussa olevaa lankakerää. Mä oon jo pitkään epäillyt "sairastavani" jotain keskittymisvaikeutta. Oon pitkään miettinyt johtuuko tää ahdistus ja masennus siitä. Jos tää kaikki johtuisikin siitä, en olisi maailman ensimmäinen enkä viimeinen henkilö, jonka masennus olikin vain hoitamaton ADHD/ADD. Mun lähipiirissä on yksi tämmöinen henkilö, hän on taas "normaali" kun saatiin oikea lääkitys ja diagoosi. Pelkään vain hakeutua lääkärille, entäs jos ne keskittyykin vain mun painoon, jos kuulee tämän tutun mantran kuinka kaikki johtuu vaan tästä ylipainosta. Varmaan johtuukin. Avatakseni vähän mun pään sisäistä maailmaa, mun ajatukset lähtee laukalle enkä oikeen kykene keskittymään kunnolla mihinkään. Teen helposti virheitä esim. töissä josta tietenkin soimaan itseäni pitkään. Saatan tehdä töitä ja yhtäkkiä havahtua siihen, että mun sormet on lakannut kauan aikaa sitten näpyttelemästä ja tuijotan tietokoneen ruudulla olevien töiden sijasta tyhjyyten. Joskus en muista edes, mitä kaikkia ajatuksia päässäni on vilissyt ja kuinka kauan oon viettänyt aikaa poissa tästä maailmasta. Joskus muistan, saatan luoda päässäni ihme skenaarioitaerilaisista tapahtumista ja ihmisistä. Tai alkaa ajattelemaan miten olin siinä nolossa tilanteessa ylä-asteella vuonna 2011 tai että mitäköhän paskaa ystäväni puhuvat musta tällä hetkellä selkäni takana. Itseasiassa, juuri kesken tämän postauksen kirjoituksen kävi näin. Huomasin lakanneeni kirjoittamasta ja lakanneeni ajattelamsta miten saan muodostettua ajatukseni järkeviin lauseisiin. Tälläkertaa seurasin työkaverin touhuja. Miksi mä oon tämmönen... Virheellinen ja viallinen Voihan toki olla, että tää kaikki johtuukin masennuksesta, mutta siinä tapauksessa mulla on ollut tää masennus aina. Koska minä ja mun pää on aina ollut tämmönen enkä ole voinut sille mitään. Muistan kristallinkirkkaasti, kuinka mulle kävi jatkuvasti sitä että saatoin viettää koulussa puolet oppitunnista (ja välillä koko oppitunnin) omissa maailmoissani vaikka yritin pakottaa itseni keskittymään. Ja aina silti mun ajatukset lähti huomaamatta karkailemaan. Painoa en oo kattonu, en halua mun motivaation kärsivän. Kuten sanoin, viikonloppuna tuli ahmittua. Olin eilen illalla niin täynnä, että maha pömpötti ja tuntu että halkean. Hyi.. Mut mun on pystyttävä tähän!

Motivaatiopuuska

Heips! Päivät pitenee ja valon määrä lisääntyy ja mäkin oon alkanu heräämään mun masennuskoomasta. Sain pienen motivaation kipinän ja tein suunnitelman itelleni. Otan itelleni kolme tavotetta joka kk js jos kuukauden viimesenä päivänä oon suorittanu kaikki tavotteet omasta ja ukkelin mielestä niin saan ostaa itelleni jotai kalliimpaa. Tän kuun palkinto ois Filan kengät. Tän kuun tavotteihin laitoin 2 l vettä päivässä, koska juon tosi vähän vettä. Aloin noudattamaan 8/16 dieettiä, eli saan syödä kaheksan tunnin ajan päivässä ja loput 16 tuntia paastotaan. Syön ekan kerran lounaan töissä klo 11 aikaan ja klo 19 jälkeen alkaa paasto. Ja viimesimpänä, mut ei vähäsempänä aiotaan miehen kans alottaa salilla käyminen. Jos Helmikuun lopussa mä oon saanu 2 litran päivittäisen vesitavotteen, saanu itteni pytsymään 6/18 dieetissä ja alottanu salilla käymisen niin saan palkita itteni niillä kengillä. Mun pitäis muutenki tsempata monella osa-alueella mun elämässä. Laiskottelen töissä, laiskottelen kotona, tuhlaan rahaa liikaa jne. Haluisin saavuttaa jotain.. Ainakin ees mun unelmakehon...

Paluu takaisin tänne (i think)

Heippa, siitä on 2 kk ku kirjottelin, taisin siinä kirjotuksessakin puhua tauosta. Oon ollu tosi väsynyt. Tiedostan kyllä, että mun epäterveelliset elämäntavat ei auta väsymykseen ja toisaalta tää väsymys ei motivoi olemaan terveellinen. Eli kunnon noidankehä. 

Oon kuitenki saanu pienen kipinän taas elämäntapamuutokseen. Ollaan varmaan ukkelin kanssa hommaamassa salikortit. Ja ihan tosissani yritän tehdä vaan ja ainoastaan kotiruokaa. Nyt oon 4 päivää putkeen syönyt ulkona, hups. 

Saa nähdä mitä tästä seuraa. Mun välitavote ois pudottaa alkuun kaikki parisuhteen aikana tulleet 20 lisäkiloa.. 

Missä me ollaan ja oonks mäki siellä

N 1,5 kk hiljaiseloa blogin puolella, ja voisi sanoa, että hiljaiseloa on ollut kaiken suhteen. En käy enää missään, osin koronan takia mutta myös osin koska en jaksa. Mutta edelleen hengissä ja lihava. Päivät tuli pimeiksi, oon kaiken valosan ajan töissä pimeessä. Ei ihme jos heikko ihminen romahtaa. Mun pää on niin sumussa. Töissä käyty tunnollisesti yhtä saikkua lukuunottamatta. Syöny oon vähä miten sattuu, vaa'alla en käy. Kuhan sais edes alkuun karsittua tän sokerinhimon pois. Ja harrastettua liikuntaa. Edes pari kertaa viikossa. Jos alottaisin helpoin ja pienihn askelin uudestaan. Tavallista ruokaa alkuun kaloreita kyttäämättä. Kahtena päivänä viikossa saa huijata, mutta vähän. En kestä tässä kehossa, jos en laihdu niin mielummin kuolen.

Sokeriton Red Bull antaa siivet

En oo käyny vaa'alla. Oon syöny aika huonosti, mutta mun kunto on kohentunu. Oon nyt lenkkeilly paljon (kävellen, ei tämmöset läskit voi juosta julkisesti) ja rykästiin viikonloppuna tosi pitkä lenkki, mun hoikempi pikkusisko oli iha kuollu jo puolessa välissä. Ja mä painoin eteenpäin ku työhevonen. Mutta nää syömiset... 

Oon miettiny, että ku oon syöny kaikki houkuttelevat hiilariruuat veks, alkaisin ketolle. Ens viikon maanantaina ois hyvä. Saisin buustia laihtumiseen ja ehkä lisää energiaa. Oon ollu tosi väsyny viimeaikoina. Haluisin nyttenkin lähteä pois töistä. Tulisipa se yks mukava tyyppi tänne jo takas, sille vois vaan sanoa, että sanoisko se pomolle että lähen "migreenin" takia. Pomon luokse en uskaltais ite mennä. Se on aina niin nihkee mua kohtaan. 

Musta tuntuu, että tää pienen pieni "yhteisö" mun blogin ympärillä on kuollut, ja kirjottelen täällä ihan vaan omaksi iloksi. Motivaatio kaikkeen on lopussa, kuten myös mun kirjotusmotivaatio tänne. Te, ketkä luette, älkää ihmetelkö jos katoan hetkeks.

Näytä sun hymyä vaik ees puolikas

Trigger warning Tää postaus ei koske kauheesti mun laihdutusta tai syömisvammailuja. Tästä tulee varmaan sekavaa settiä, koska mun aivotkin on ihan sekaisin. 

En vaan tiedä mikä mua vaivaa. Oon huomannu olevani tosi impulsiivinen. Ihan pienikin juttu voi saada mun mielen raiteiltaan, hyvässä ja pahassa. Saatan saada maniaa muistuttavan innostuspuuskan, jolloin saan aikaseksi vaikka mitä. Mutta mitään holtitonta maniaa se ei ole. Ehkä enemmänkin normaalin, aktiivisen ihmisen arkea. Mun ainoa kosketus normaaliin elämään. Tai sitten saatan saada valtavan painolastin rinnan päälle. Silloin en kykene muuhun kuin vellomaan itsetuhoisissa ajatuksissani. Eli siis täysi ääripää mun "manialle". Oon muutenkin monessa asiassa impulsiivinen, esimerkki aamulta: Sain töissä ristiriitaisia ohjestuksia. Eilen mulle sanottiin, että voin jättää yhden jutun tekemättä. Joku toinen voi kuulemma tehdä sen, että kerkiän hyvin edetä seuraavaan projektiin. Noh, tänä aamuna sain toiselta ihmiselta pientä kritiikkiä, kun olin jättänyt sen erään asian tekemättä. Tästä sain jonkun uhmakkaan kiukkupuuskan ja aloin katselemaan dramaattisesti uusia työpaikkoja, jos en kerta tänne kelpaa (en tietenkään kiukutellut kritiikkiä antaneelle pomolle, nielin vaan hymyillen.) Löysinkin yhden paikan, joka kolahti. Pienempi tuntimääräkin viikossa, voisi sopia tällaiselle mt-vammaiselle paskalle. Uhmakkuus vaihtui tunteeseen, että en tosiaan pärjää tällä alalla ja tuotan pettymyksen kaikille. Että palaankin sille vanhalle, tutulle ja turvalliselle alalle häntä koipien välissä. Ja muutos pelottaisi. Ja tosiaan, olisin ollut täällä töissä vasta vähän yli puoli vuotta, mun työnantaja haki pitkäaikaista työntekijää... Mutta kun tää riittämättömyyden tunne on niin ihmistä syövää. Tuntuu etten osaa. Haluisin suorittaa kaiken kympin arvoisesti, mutta kun ei. Onnistun ehkä seiskan arvoisesti. Enkä puhu töistä, vaan kaikesta. Tuntuu, että jokainen on lahjakas edes jossain, mutta mä oon lahjakas vaan lihomisessa. Oon irvokas kombo sekä perfektionismiä että laiskuutta. Mun entinen psykologi sanoi, että oon suorittaja. Mieleltäni joo, mutta mun keho ei suorita. Mun keho makaa sohvalla ja mättää lohturuokaa turpavärkkiin minkä kerkiää kun pitäisi esimerkiksi siivota. "Ne sotkut ei karkaa mihinkään" se (psykologi) sanoi. Niin no, karkaisipa ne pois.